Olen kärsinyt Tallinnan maratonin jälkeen jonkin asteisesta maraton bluesista. Treenasin Tallinnaan pitkäjänteisesti ja paljon, ja juoksu sujui suunnitelmien mukaan alle kolmeen ja puoleen tuntiin. Kotiin palattuani elämääni määrittelivät parin viikon ajan lasten sairastelut (= jumalaton univaje) sekä ylioppilaskirjoituksista johtuva työkuorma. Keho on ollut väsynyt, eikä juoksu ole maistunut tippaakaan.
Kun juoksuseurani Helsingin juoksijat päätti ilmoittaa joukkueita Vantaan maratonin maratonviestiin, en malttanut olla ilmoittautumatta mukaan. Maratonviestissä maraton jaetaan neljään, jolloin jokaisen joukkueen jäsenen juoksumatkaksi tulee 10,5 kilometriä. Laskeskelin, että ehdin palautua hyvin maratonista ennen maratonviestiä, koska Tallinnan ja Vantaan maratonien välillä oli 5 viikkoa. Juoksuvireestä ei silti voinut puhua. Valmistautumiseni varttimaratoniin sisälsi yhden treenin, 3 x 1000 metrin vedot kaksi päivää ennen kisaa.
Juoksin kolmannen osuuden toisessa naisten joukkueessamme. En tiennyt kympin juoksukunnostani paljoakaan lähtiessäni matkaan. Toisaalta luotin siihen, että kuukauden takainen maratonkunto kantaa ainakin jonkinlaiseen suoritukseen. Päätin juosta osuuteni fiilispohjalta samalla varmistaen, etteivät sykkeet nouse yli anaerobisen kynnyksen.
Lähdin matkaan innoissani johtoasemastamme ja ensimmäisen kilometrin vauhti oli aivan liian kova kuntotasooni nähden, vähän yli 4 min/km. Loppumatka olikin sitten taistelua sippaamista vastaan. Vantaan maraton on kuuluisa nopeasta reitistä, mutta kympin juoksussa pienetkin ylämäet tuntuivat pahalta ja hidastivat vauhtia. Kirosin jokaisen ylämäen. Psyykkasin itseäni ajattelemalla, että kanssani juoksevat maratoonarit ovat taivaltaneet jo yli puolimaratonin verran ja että heistä tuntuu varmaan vielä pahemmalta, kunnes tajusin, että heille 4:20-4:30 min/km vauhti on aerobisen kynnyksen tienoilla, kun itse painelin lähellä anaerobista kynnystä.
Vaikka jalat olivat tukkoiset ja tein matkalla kuolemaa, selvitin varttimaratonini ihan kelpo ajassa 47:16. Voitimme naisten maratonviestin ajalla 3:08:02. Juoksujoukkueessani oli mukana Virpi Taipale, Essi Kilpeläinen ja Sari Taipale. Kakkosena maaliin saapui hienosti meidän seuran toinen naisten viestijoukkue.
Päällimmäisenä Vantaan maratonista jäi käteen se mieletön fiilis, mikä juoksutapahtumissa on läsnä. Vantaalla tuntui olevan erityisen lämminhenkinen tunnelma. Viestijuoksu Vantaan maratonilla oli minulle todella yhteisöllinen kokemus. On mahtavaa kuulua porukkaan.
Vantaan maraton tarjosi minulle oivaa terapiaa maraton bluesiin. Maratonviestin jälkeen olen taas saanut kiinni treenaamisesta. Pikku hiljaa on aika katsella eteenpäin kohti uusia tavoitteita. Aion ensi keväänä keskittyä parantamaan kympin ja puolimaratonin aikojani. Täysipitkälle matkalle en lähde ennen kuin saan lonkkani täysin kivuttomaksi.
Lilli G 