Talvijuoksu on taitolaji

Tiedän paljon ihmisiä, jotka nauttivat lenkkeilystä lämpimillä säillä, mutta keskeyttävät juoksuharrastuksen viimeistään silloin, kun lehdet putoavat puista. Osalla juoksu korvautuu talvella hiihdolla tai muulla kestävyyttä kehittävällä lajilla, mutta monella liikunnan määrä vain yksinkertaisesti vähenee talven ajaksi ja lisääntyy taas kevätauringon lämmittäessä. Uskon, että monelle syy juoksun keskeyttämiseen talviaikaan on varusteiden puutteellisuus, tai oikeammin, varusteiden vääränlainen valinta.

Itselleni juoksu tarjoaa terapiaa jokaiseen vuodenaikaan. Juoksulenkeillä ehdin tarkastella niin luonnon valmistautumista talveen kuin heräämistä kevääseenkin. Nautin juoksusta joka säällä. Olennaista on se, että juoksulenkillä ei tule kylmä eikä toisaalta liian kuumakaan. Kylmä kangistaa ja kuuma alkaa ahdistaa, joten sopivan varustuksen merkitys on suuri. Talvella juoksulenkille lähtiessä on usein hyvä olla vähän kylmä. Jos ulos astuessa tuntuu lämpimältä, on pukenut todennäköisesti liikaa päälle. Keho lämpenee juoksussa nopeasti, jolloin yllättävän vähät kerrokset riittävät. Olen listannut alle erilaisia havaintoja siitä, miten itse pysyn sopivan lämpimänä lenkillä kylmälläkin kelillä.

1. Pää ja kaula: Kovallakin pakkasella riittää kevyt hengittävä pipo, kunhan pipo ylettää hyvin korville. Puffihuivi on turvallinen valinta kaulaan, koska sitä voi tarvittaessa nostaa kypärämyssyksi pipon alle vaikka kesken lenkin.
2. Ylävartalo: Ylävartalon suojana pitää olla riittävästi kerroksia – mutta ei liikaa.  Olennaista on, että jokainen kerros hengittää. Minulla on käytössä pitkälle syksyyn ihan tavallinen tuulitakki ja sen alla ohut pitkähihainen juoksupaita. Pakkasella siirryn astetta lämpimämpään juoksutakkiin ja tarvittaessa myös kahteen aluskerrokseen.
3. Jalat: Kaupoissa on myynnissä monenlaisia talvijuoksuhousuja. Käytän itse ohuita villahousuja tai kerraston housuja tavallisten juoksutrikoiden, tai tuulisemmalla säällä ohuiden tuulihousujen alla. Erityisesti lantion ja pakaran seudun riittävä lämpö on tärkeää.
4. Kädet ja jalkaterät. Varpaista ja sormista tulee helposti kylmä. Minulla on talvipakkasella lenkkareissa hiihtosukat. Nilkkojen suojana pidän villasäärystimiä. Juoksuhanskoina toimivat ihan hyvin tavalliset villalapasetkin. Pääasia on, että juoksuhanskat ovat hengittävät, mutta riittävän lämpimät.
5. Heijastimet. Heijastimet lisäävät turvallisuutta. Niihin kannattaa panostaa. Nykyään on tarjolla paljon erilaisia heijastinvaljaita tai kevyitä heijastinliivejä, jotka on helppo laittaa juoksutakin päälle. Toisaalta kauppojen valikoimiin tulee vuosi vuodelta enemmän heijastavia vaatteita. Olen itse tänä vuonna panostanut heijastaviin vaatteisiin.

 

Tavalliset juoksulenkkarit toimivat hyvin suurimman osan talvesta, lumellakin. Omasta mielestäni vain kaikkein liukkaimmilla keleillä tai kovaa juostessa nastalenkkarit ovat tarpeelliset.

Oikeanlaista varustusta kannattaa harjoitella. Jo muutamalla hankinnalla, kuten kerrastolla, hiihtosukilla ja puffihuivilla, voi vaikuttaa merkittävästi juoksumukavuuteen. Keho yleensä tottuu talvijuoksuun nopeasti, kunhan sille antaa aikaa. Kun juoksee läpi talven, ei tarvitse joka kevät aloittaa juoksua alusta.

Suutarin lapsella ei ole kenkiä: Miten saan nirson lapsen syömään enemmän kasviksia, hedelmiä ja marjoja?

Haaveillessani lapsista pidin itsestäänselvänä, että lapseni oppivat syömään monipuolisesti. Ihmettelin vanhempia, joiden lapset närppivät ruoka-annoksia. Siitähän se on kiinni, että totuttaa syömään erilaisia ruokia. How little did I know.

Reilun kuuden vuoden tutkimusmatka äitiyteen on opettanut minulle monen muun asian ohella nöyryyttä ja armollisuutta itseäni ja muita kohtaan. Kasvatusperiaatteita on hyvä olla, mutta kyky soveltaa on olennaista. Lapsia ei ole veistetty samasta puusta, joten se mikä toimii toiselle lapselle, ei välttämättä toimi toiselle.

Vanhempi lapseni on valikoiva ruoan suhteen. Valikoivuuden taso vaihtelee aika nirson ja erittäin nirson välillä. Uusien makujen maistaminen on vaikeaa. Valikoivuus näkyy erityisesti kasvisten ja marjojen käytössä. Suomalaisissa ravitsemussuosituksissa lapsille suositellaan viittä kasvis-, hedelmä- tai marja-annosta päivässä. Yksi annos on esimerkiksi puolikas hedelmä tai 1dl juuresraastetta. Keskimäärin suomalaislapset saavat kaksi annosta kasviksia päivässä (lähde THL). Toinen lapsistani saavuttaa suositukset päivittäin, toinen harvemmin.

Ruoan kanssa pelleily saa välillä hermoni riekaleiksi. Siinä, missä toinen lapsistamme ahmii lautasellisen erivärisiä kasviksia minuuteissa, toiselle kelpaavat tällä hetkellä lähinnä porkkana ja omena. Smoothiessa saa olla banaania, mustikoita ja kauramaitoa – mielellään samassa suhteessa kuin edellisellä kerralla, sillä vähänkään uudenmakuinen smoothie on epäilyttävää. Lähtökohtaisesti kaikki marjat ovat epäilyttäviä. Samoin suurin osa kasviksista. Paprikaa ei kannata maistaa, koska kaveri on kerran kertonut, että se maistuu bensalta. Salaatissa on outo suutuntuma. Kurkun kuoret ovat pahoja. Kuorittuna kurkku on epäilyttävää.

Terveystiedon opettaja sisälläni huutaa kauhusta, kun mietin, miten vähän suojaravintoaineita esikoisemme saa. Haluan opettaa lapsille rentoa suhtautumista ruokaan. Yritän keksiä  tapoja lisätä kasvisten määrää lastemme ruokavalioon, ilman paineita ja rennolla asenteella. Silti olen löytänyt itseni lahjomasta, kiristämästä ja uhkailemasta ruokapöydässä, kun lapsi ei ymmärrä parastaan.

Minulle on suositeltu kasvisten pilkkomista pieneksi ja piilottamista tuttuihin ruokiin. Tämä ei valitettavasti yleensä toimi, jos lapsella on tarkka makuaisti. Pienetkin vivahde-erot tutuissa ruoissa tekevät niistä helposti epäilyttäviä.

On onneksi pari hyväksi havaitsemaani keinoa kasvisten, hedelmien ja marjojen saannin lisäämiseksi. Ensinnäkin olen todennut, että pääruuan salaatti kannattaa mielellään tarjoilla erikseen jo ennen varsinaista ruoka-aikaa. Pikku Kakkosen aikana sohvalla nakerrettuna kasviksia ja hedelmiä menee sisään kuin huomaamatta – tosin vain niitä tuttuja ja turvallisia. Jostain syystä kasvikset uppoavat paremmin tikkuina kuin muun muotoisina.

Leffaeväät

Toinen hieno keksintö, jonka avulla olen saanut esikoiseni maistamaan jopa mansikoita, on smoothiemehujää. Ostin Etolasta kesällä mehujäämuotteja, ja olemme kokeilleet jo montaa erityyppistä makuyhdistelmää. Ilmeisesti jäisenä ruoka-aineet maistuvat vähemmän epäilyttäviltä.

 

 

Ruoalla on paljon muitakin merkityksiä kuin ravinnonsaanti, joten ruokahetkien on hyvä olla leppoisia, vaikka tarkoituksena olisikin rohkaista lasta kokeilemaan uusia makuja. Sen lisäksi, että lapsi oppii ruokahetkissä syömään erilaisia ruokia, oppii hän parhaimmillaan ruokapöydässä myös kiireetöntä yhdessäoloa, keskustelua ja tietysti pöytätapoja. Näitä on vaikea opettaa, jos pöydässä käydään valtataistelua vanhempien ja lasten välillä. Toisaalta on mielestäni aivan perusteltua vaatia lasta syömään tutun makuiset kasvikset lautaselta ennen pöydästä nousua, sillä usein syy syömättä jättämiseen tuntuu olevan kiire päästä jatkamaan leikkejä.

Kuulisin mielelläni myös muiden hyviä ideoita lasten kasvisten, marjojen ja hedelmien saannin lisäämiseksi.