Kirjoitin edellisen blogitekstin siitä, miten suorituskykyni laski yllättävästi maaliskuun lopussa, kun ajauduin ylikuormitustilaan. Ylikuormitustilaa pois levätessäni päätin käydä varmuuden vuoksi tarkistuttamassa pitkästä aikaa myös veriarvoni. Jouduin odottamaan reilun kuukauden, että sain työterveydestä lääkäriajan ja lääkäriltä lähetteen verikokeisiin. Tässä ajassa olin jo ehtinyt pitää kevyempää jaksoa liikunnasta ja keho tuntui taas vahvemmalta. Sain tällä viikolla kuitenkin verikokeen tulokset, jotka romuttivat kesän treenisuunnitelmat.
Hemoglobiiniarvoni oli 114 g/l ja ferritiini eli varastorauta-arvo 5 ug/l. Käytännössä verikokeen tulokset siis kertoivat, että rautavarastoni ovat tyhjentyneet lähes olemattomiksi ja minulle on kehittynyt lievä anemia (hemoglobiinin viitearvot naisilla 117-155 g/l). Ei ihme, että juoksutreeneissä on viime aikoina ollut käsijarru päällä!
Uskon, että rautavaje on syntynyt vähitellen, enkä ole osannut yhdistää sitä oireisiin, koska oireet, kuten väsymys, keskittymis- ja muistivaikeudet, palautumattomuus sekä ajoittainen päänsärky ja ärtyisyys, voi helposti yhdistää myös pikkulapsiarkea elävän ihmisen normaaliin olotilaan – ja varmasti oireet osittain liittyvätkin elämäntilanteeseeni. Huoleni heräsi vasta, kun suorituskykyni laski huomattavasti lyhyen ajan sisällä, vaikka mielestäni treenasin ihan järkevästi huomioiden muun kuormituksen.
Riskitekijöitä raudanpuutteeseen minulla on useampia. Olen kaksi lasta synnyttänyt nainen ja harrastan kestävyysjuoksua. Käytän paljon maitotuotteita ja juon yleensä aina sekä aamiaisen että lounaan yhteydessä kahvia. En ole kuitenkaan osannut ajatella kärsiväni rautavajeesta, koska syön monipuolisesti sekaruokaa, myös punaista lihaa muutaman kerran viikossa. Syön paljon hedelmiä ja marjoja, joiden sisältämä C-vitamiini edistää raudan imeytymistä. En myöskään usko, että energiansaantini on liian vähäinen, koska rakastan ruokaa, enkä syö yliterveellisesti.
Harmittaa vietävästi, että en ole käynyt mittaamassa hemoglobiinia ja ferritiiniä aikaisemmin. Olen ollut niin tottunut oireisiin, etten ole osannut kyseenalaistaa niitä.
Minulla alkoi eilen opettajan pitkä kesäloma, jonka aikana oli tarkoitus tietysti treenata paljon. Nyt joudun miettimään kesäsuunnitelmat uudestaan. Tavoitteena onkin juoksukunnon kehittämisen sijaan rautavarastojen täydentäminen. Treenimäärät ja tehot on pakko pitää maltillisina, jotta rautavarastot pääsisivät täydentymään ilman, että jatkuvasti kulutan niitä lisää.
Syön tällä hetkellä Obsidania 200mg päivässä C-vitamiinin kanssa. Yritän vähentää maitotuotteiden osuutta ravinnossa ja välttää kahvin juontia rautapitoisten aterioiden yhteydessä. Menen kuukauden päästä kontrolliin ja kerron kesän mittaan blogissa, miten tilanne etenee. Kuulisin todella mielelläni kohtalotovereiden kokemuksia siitä, miten nopeasti olette saaneet rautavarastot kuntoon.
-Lilli
Olen Instagramissa nimellä lilligronroos. Tule seuraamaan. 🙂
Edit: Korjasin otsikkoa 2.6.2019 klo 10:50.
Lilli G 
Mulla oli anemia ekan kerran lukioikäisenä. Pelasin futista A-tyttöjen SM-sarjassa ja 1 divarissa. Pelipaikkani ja – roolini oli todella fyysinen. Jossain vaiheessa huomasin, että väsyn kaikesta normaalia enemmän. En pystynyt tekemään kuin pieniä pätkiä treeneissä ja olin ihan loppu. Tuntui, että en saa happea ja olisin halunnut repiä rintakehän auii, että ilma kulkisi paremmin. Koulussa nukahtelin tunnilla vaikka istuin silmät auki etupulpetissa. Nenäverenvuotoakin oli vaikka ikinä ei ennen ollut. Epäiltiin allergiaa, astmaa yms. ja tehtiin kokeita. Useamman kuukauden sinnittelin ja ihmettelin, kun koululiikunnassakaan en enää jaksanut mitään. Treeneistä piti jäädä kauden kynnyksellä hetkeksi pois. Lopulta mitattiin rauta-arvot. Hemoglobiini 90 (aiemmin samana vuonna oli ollut 156). Muistaakseni meni reilu 1 kk aika rajulla rautakuurilla, kunnes eräänä päivänä treeneissä tuntui juostessa siltä että todella lensin. Muistan sen tunteen vieläkin elävästi. En halunnut pysähtyä vaan kirmaskn päättömästi kuin varsa kevätlaitumella. Oli ihanaa päästä tekemään taas sitä, mistä piti, sillä tasolla, mihin oli tottunut! Siitä lähtien olen tunnistanut merkit kehossa, mitkä viittaavat raudanpuutteeseen. Väsymys, hengitysvaikeudet yms. on mulla ihan erilaisia, kuin normaaliin treeniväsymykseen tai arkistressiin liittyy. Jatkossa osaa siis reagoida ajoissa. Tsemppiä toipumiseen. Kyllä parin viikon päästä jo vähän helpottaa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos tsempeistä! Odotan sitä tunnetta, kun kulkee kunnolla taas. 🙂
TykkääTykkää