Koska juoksutreenit ovat menneet parin viikon ajan taas hyvin, päätin kokeilla rajojani Helsinki Central Park Runin kympillä perjantaina 28.6.2019. Kontrolliverikokeessa selvisi viime viikolla, että sekä hemoglobiini että ferritiini ovat nousussa. Tunne siitä, että juoksu kulkee taas kevyemmin, liittyy siis selvästi rauta-arvojen nousuun.
Central Park Run on kotoisan pienehkö tapahtuma Paloheinän ympäristössä. Tänä vuonna osallistujia oli kaikkiaan noin 300. Reitti kiertää viiden kilometrin lenkkiä Paloheinän majan läheisyydessä. Reitti on todella tasainen, suurimmaksi osaksi kovaa hiekkapohjaa. Matkavaihtoehdot ovat 5, 10 ja 15 kilometriä.
Olin päättänyt lähteä liikkeelle rauhassa, koska en ole juossut tasavauhtista kovaa lenkkiä sitten huhtikuun puolimaratonin. Kuntoni oli siis täysi mysteeri. Tavoilleni uskollisena päädyin kuitenkin juoksemaan ensimmäisen kilometrin selvästi tavoitevauhtia kovempaa. Ei kovin fiksua yleensä, mutta tällä kertaa alku oli niin alamäkivoittoista, että kannatti antaa mennä. Ensimmäisen kilometrin väliaika oli 4:20. Rauhoitin vähän tahtia, vaikka juoksu tuntui rennolta. Tiesin, etten ollut riittävän hyvässä kunnossa moiseen matkavauhtiin kympillä. Hidastin vähän liikaakin, sillä kisan hitain, neljäs kilometri, meni aikaan 4:48. Tästä säikähtäneenä aloin seurata taas tarkemmin kelloa ja päätin pitää loppumatkan vauhtia noin 4:30:ssa.
Matkan puolivälissä maalialueella sain maailman parasta kannustusta, kun omat tukijoukkoni huusivat kovaan ääneen ”Hyvä äiti, hyvä äiti!”. Olo oli vahva, olinhan juossut ensimmäisen kierroksen varmistellen. Toinen kierros saisi mennä kovempaa.
Juoksijoiden määrä harveni selvästi 5 kilometrin jälkeen, kun osa jäi maaliin. Jouduin juosta suurimman osan toisesta kierroksesta yksin. Noin 100 metrin päässä edessäni oli pari selkää, jotka päätin ottaa toisen kierroksen aikana kiinni. Se piti matkavauhtia hyvin yllä. En keskittynyt enää siihen, miltä tuntuu, vaan siihen, että saan selät kiinni.
Vajaan yhdeksän kilometrin kohdalla olin saanut edessä menevät juoksijat kiinni. En ole varmaan koskaan ollut yhtä hyvävoimainen kympin kisan loppukilometreillä, joten annoin palaa. Loppukiriä boostasi vielä 15 kilometrin naisten voittajan Maija Vallinojan kannustus. Kun koko kisan keskivauhtini oli 4:33, viimeisen kilometrin kiristin aikaan 4:13. Tulin maaliin ajassa 45:44 ja olin kympillä naisten seitsemäs.
Loppukirin perusteella olisin voinut uskaltaa pitää hieman kovempaakin matkavauhtia, mutta olin silti tosi tyytyväinen lopputulokseen. Tämä loppukevät ja alkukesä ovat olleet juoksumielessä niin vaikeat, että olen kiitollinen, kun juoksu tuntuu taas siltä, miltä sen kuuluukin tuntua. Nyt on taas kynnys osallistua kilpailuihin ylitetty. On lohdullista huomata, ettei pohjakunto katoa mihinkään parissa kuukaudessa, kunhan pysyy edes vähän liikkeessä.
-Lilli G (seuraa minua Instagramissa nimimerkillä lilligronroos)
Kansikuvassa mukana seurakaverit Essi Kilpeläinen ja Milla Toukkari.
Lilli G 