Stadi vs. lande – Mikä on paras kasvuympäristö lapselle?

Elääkö lapsi onnellisemman elämän maalla vai kaupungissa? Tätä asiaa olen miettinyt paljon kasvattaessani jälkikasvuani itähelsinkiläisessä lähiössä. Monet lapsuusmuistoni liittyvät vahvasti luonnossa liikkumiseen. Olin lapsena paljon ulkona ja melkein koko ajan liikkeessä. Liikuntataitoni kehittyivät pitkälti leikin ja höntsäilyn lomassa.

Lukuun ottamatta paria ensimmäistä elinvuottani, ensikosketukseni kaupunkiasumiseen oli vuonna 2003. Silloin muutin Jyväskylään opiskelemaan. Nautin kaupunkimaisemmasta ympäristöstä – erityisesti siitä, että kaikki palvelut olivat lähellä. En silti rehellisesti sanottuna koskaan ajatellut rakentavani pysyvästi elämää kaupunkiin. Ajattelin aina, että ostaisimme opiskelujen jälkeen omakotitalon ja perustaisimme perheen maalle.

Toisin kuitenkin kävi. Vähän sattumien kautta päädyimme reilut kymmenen vuotta sitten muuttamaan Helsinkiin. Asuimme ensin Töölössä. Kun kasvava perheemme alkoi kaivata lisäneliöitä, siirryimme vähän väljemmille (lue: halvemmille) vesille. Ostimme ensiasuntomme Herttoniemenrannasta ja sillä tiellä olemme edelleen.

Löydän itseni edelleen välillä haaveilemasta omakotitalosta maaseudulla. Kai pelkään, että lapseni jäävät paitsi jostain sellaisesta hyvästä, mitä minulla oli lapsena. Lapsuusmuistoni liittyvät vahvasti luontokokemuksiin: hajuihin, makuihin ja tunnelmiin, joihin kaupungissa ei pääse samalla tavalla käsiksi. Maalla vuodenaikojen vaihtelut huomaa selvemmin, luonto tuoksuu voimakkaammin ja ulkona on hiljaisempaa. Tähdet tuikkivat kirkkaasti kaukana kaupungin valoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Totuus kuitenkin on, ettei elämä kaupungissakaan ole hullumpaa. Pidän Helsingistä ja helsinkiläisyydestä on tullut luonteva osa identiteettiäni. Lähiölapsuus on ehkä erilaista kuin oma lapsuuteni, mutta ei se välttämättä ole huono asia. Eivät lapset osaa kaivata niitä asioita, joita itse tein lapsena. He elävät omaa lapsuuttaan.

Huomaan juurtuneeni esikoisen koulun aloituksen myötä yhä vahvemmin Herttoniemenrantaan. Kotikaupunginosamme on todella lapsiystävällinen hyvine päiväkoteineen, kouluineen ja leikkipuistoineen. Kaikki palvelut ovat käden ulottuvilla, joten arki on helppo saada rullaamaan. Kuopuksen päiväkotiin on matkaa noin 200 metriä ja esikoisen koulukin on alle puolen kilometrin päässä. Meidän molempien työmatka on lyhyt. Itä-Helsingissä on sitä paitsi kaunis luonto ja hyvät lenkkeilymahdollisuudet. Metsäänkään ei ole totuuden nimissä pitkä matka, vaikka sinne täytyykin erikseen lähteä.

Vaikka omat lapseni eivät pääse samalla tavalla liikkumaan päivittäin rakentamattomassa ympäristössä kuin itse lapsena pääsin, kehittyvät motoriset taidot onneksi kerrostaloyhtiöiden sisäpihoillakin. Ovikellomme soi tiuhaan, kun naapurin lapset hakevat meidän poikia ulos remuamaan. Toisaalta mahdollisuudet harrastaa eri liikuntalajeja ovat käsittämättömän monipuoliset. Jokaiselle lapselle löytyy ihan varmasti jotakin, jos vain osaa etsiä. Tällä hetkellä pojilla on kokeilussa parkour.

Olemme onnekkaita, sillä meidän on helppo tarjota lapsille maaseutukokemuksia, vaikka asummekin kaupungissa. Voimme helposti karata maalle, jos kaupunkielämä alkaa ahdistaa. Omat vanhempani asuvat edelleen lapsuudenkodissani. Kaikki kolme sisarustani asuvat maalla. Lisäksi meillä on yhteensä kolme mökkiä, joita saamme käyttää kuin omiamme.

On hienoa huomata, että kaupunkilaislapsenikin osaavat ammentaa rakentamattoman ympäristön tarjoamista mahdollisuuksista, ja tuntuvat todella nauttivan luonnosta. Syyslomalla muuten kuopuksen ykköstoive oli mennä metsäretkelle paistamaan makkaraa – ja tämän toiveen tietysti toteutimme.

❤ Lilli G (olen Instassa nimimerkillä lilligronroos)

 

 

 

 

Tekijä: lilligronroos

Juokseva perheenäiti, liikunnan ja terveystiedon opettaja ja pilatesohjaaja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: