Juoksutekniikan videokuvauksen palaute

Kun Helsingin Juoksijoiden maratonklubin yhteistreenit ovat tauolla, valmentajat ovat tarjonneet mahdollisuutta yksilöllisempään ohjaukseen. Päätin hetken mielijohteesta ilmoittautua mukaan viime torstain juoksutekniikkaohjaukseen, jonka piti Pasi Päällysaho, toinen maratonklubin valmentajista. Minua kiinnosti tekniikkaohjauksessa erityisesti juoksun videokuvaus ja siitä saatava palaute.

Juoksutekniikkaopastus toteutettiin Herttoniemen liikuntapuistossa. Videokuvausta ennen keskustelimme hyvän juoksutekniikan kulmakivistä (katso lisää juoksutekniikasta esim. täältä) ja teimme juoksudrillejä. Juoksua kuvattiin sivulta, edestä ja takaa kahdella eri juoksuvauhdilla. Ensin kuvattiin reipasta hölkkävauhtia, sitten kovempaa juoksua. Pasi Päällysaho analysoi videot ja antoi niistä muutaman päivän päästä palautteen.

Sain Pasilta luvan jakaa videot ja palautteet blogissani, joten täältä pesee.

Juoksutekniikka sivusuunnasta

Reipas hölkkä:

Reipas juoksu:

Sivusuunnasta katsottuna juoksussa ei valmentajan palautteen mukaan ollut juurikaan korjattavaa. Palaute kuului näin:

• Kuormituslinja menee hienosti läpi koko vartalon.
• Ylävartalo on hienosti kallistuneena eteenpäin.
• Askel osuu lantion alle maahan tullessa ja rullaa hyvin pakaran kautta.
• Hartiat ovat rennot.
• Pään asento on hyvä ja rento, katse suuntautuu hyvin eteenpäin.
• Olkavarren ja käsivarren kulma on hyvä, eikä kulma aukea juoksun aikana.
• Voisivatko kämmenet olla hieman rennommin, hellästi nyrkissä?

Juoksutekniikka edestä ja takaa

Edestä:

Takaa:

Edestä ja takaa katsottunakin juoksu näytti valmentajan mukaan pääosin hyvältä. Pientä korjattavaa kuitenkin löytyi. Palaute kuului näin:

• Askelleveys on hyvä.
• Oikean jalan polvilinja pettää aavistuksen verran sisäänpäin.
• Vasemman jalan osuessa maahan, polvi pettää hieman ulospäin. Onko ongelma pakaralihaksen hallinnassa, vai ongelma ollenkaan?
• Lantiossa on hieman sivuttaisliikettä, mutta onko edes ongelma?
• Kädet irtoavat vartalosta, käsien liike voisi olla hieman enemmän eteen-taakse.

Pyysin Pasia etukäteen kiinnittämään huomiota nimenomaan lantion sivuttaisliikkeeseen, koska minulla on lantion alueella aika ajoin ongelmia kroonisen lonkkavaivan vuoksi. Videoanalyysissa minua yllätti se, että itse asiassa terveen puolen pakara näyttää pettävän pahemmin kuin vammapuolen pakara. Ehkä olen saanut aikaan jonkinasteista toispuoleisuutta, kun olen viime vuodet kiinnittänyt todella paljon huomiota oikean pakaran hallintaan. Toisaalta on myös aivan luonnollista, että kehon liike ei ole aivan symmetrinen, joten kyse saattaa olla myös rakenteellisista asioista.

Käsien vispaaminen puolelta toiselle on minulle jotenkin todella ominainen liike. Luulen liikuttavani käsiäni virtaviivaisesti eteen-taakse, silti ne aina vispaavat vähän sivusuunnassa. Tähän taidan ottaa peilin avukseni.  Toisaalta voin myös ajatella, että tämä käsien vähän omintakeinen liikehdintä voi olla minun juoksutyylini. Ihan kaikkia asioita ei ole välttämätöntä korjata, kunhan ne eivät aiheuta ongelmia.

Juoksutekniikka-analyysi oli todella kiinnostava. Oli tietysti kiva saada hyvää palautetta juoksusta, mutta vielä tärkeämpää oli nähdä juoksuun liittyviä kehittämiskohteita. Annan itselleni kotiläksyksi lisää juoksudrillejä, joissa keskityn lantion hallintaan, sekä lantion alueen lihaksia vahvistavaa lihaskuntotreeniä. Käsien liikkumista aion harjoitella peilin edessä.

Kiitos Pasille kiinnostavasta sessiosta ja tarkkanäköisestä palautteesta!

-Lilli G

Suunnistamassa Lasten rasteilla Herttoniemessä

Tiesitkö, että Helsingin Paloheinästä, Pirkkolasta, Lauttasaaresta, Laaksosta, Herttoniemestä, Kivikosta ja Uutelasta löytyy toukokuun loppun asti 1,5-2 kilometrin pituiset suunnistusradat lapsille? Kartat pystyy tulostamaan Helsingin Suunnistajien nettisivuilta, tai vaihtoehtoisesti karttoja voi tarkastella älylaitteen näytöltä. Reitit ovat helppokulkuisia ja mittakaava (1:5000) helposti hahmotettava. Kävimme viikonloppuna testaamassa koko perheen voimin Herttoniemen  suunnistusradan.

Neljä- ja seitsemänvuotiaiden lasteni suunnistuskokemus on tähän mennessä rajoittunut lähinnä pääsiäismunajahtiin omassa kodissa. Kun ehdotin pojille suunnistamista metsässä, ei innostus ollut varsinaisesti käsin kosketeltava (vaikka pääsiäismunajahti onkin ollut joka vuosi menestys). Yritin näyttää pojille opastusvideoita, joita Helsingin Suunnistajat ovat tuottaneet Youtubeen ja Veikko yritti saada pojat motivoitumaan karttamerkeistä. Ei kiinnostanut. Minulla oli kuitenkin vahva tunne, että pojat innostuisivat, kunhan vain saisimme heidät paikan päälle. Vedimme esiin lähes varman kortin: Eväsretki toimii aina.

Suunnistusradoista lähinnä meidän kotia on Herttoniemen liikuntapuistosta (Siilikuja 1) lähtevä rata. Sinne on meiltä helppokulkuisinta pyöräilyreittiä matkaa tasan kolme kilometriä. Tulostin mustavalkokartat, koska meillä ei ole väritulostinta. Ne saivat kelvata. Perheen miesväki hyppäsi pyörien selkään, minä juoksin. Olemme todenneet, että etenkin vilkkaammilla pyöräilyreiteillä on turvallista, jos toinen aikuinen kulkee jalan ja ohjailee välillä kädestä pitäen pyöräilevää kuopusta. Minulle tämä järjestely sopii vallan mainiosti, koska saan samalla keräiltyä juoksukilometrejä.

Aloitimme suunnistusretkemme olennaisesta, eli eväiden syömisestä. Samalla tutkailimme karttoja ja opetimme lapsille karttamerkkejä. Harjoittelimme myös kartan suuntausta. Herttoniemen liikuntapuisto on oikeastaan aika oiva paikka harjoitella kartanlukua, koska ympäriltä löytyy helposti tunnistettavat juoksurata ja tenniskenttä, sekä useampia rakennuksia ja erikokoisia teitä ja polkuja. Korkeuskäyriä on helppo havainnollistaa juoksuradan reunalta alkavan ison mäen avulla.

Ekaluokkalainen sai nopeasti homman jujusta kiinni. Kun kartan suuntaamisessa vähän auttoi, hän alkoi rohkeasti etsiä reittivaihtoehtoja. Rastit olivat sopivan matkan päässä toisistaan. Ei liian helposti saavutettavissa, mutta kuitenkin niin lähellä, että mielenkiinto rastien välillä säilyi.

 

Kuopuksella meinasi revetä pelihousut jo matkan alkumetreillä. On ikävää olla ikuinen kakkonen kolme vuotta isomman isoveljen rinnalla. Esikoista puolestaan alkoi aika nopeasti ärsyttää se, että pikkuveli hidasti hänen etenemistään. Ajatus leppoisasta iltapäiväseikkailusta luonnossa koko perheen kesken ei vain toiminut. Yritimme aikamme tasapainoilla lasten erilaisten toiveiden välimaastossa, kunnes päädyimme radan puolivälissä jakautumaan. Minä jatkoin esikoisen kanssa juosten, Veikko ja kuopus tulivat omaa tahtiaan perässä. Molemmat lapset saivat löytää rastit itse, kun kilpailuasetelma poistui.

Oli ihanaa juosta esikoisen kanssa yhdessä pitkin polkuja, havainnoida maastoa ja hihkua ilosta, kun rasti toisensa jälkeen löytyi. Välillä pysähdyimme hyvän kiipeilypuun luokse hetkeksi, välillä jäimme vain istumaan ja ihailemaan keväistä metsää. Rakastan sitä, kun näen että lapsi nauttii luonnosta. Ehkä vielä enemmän rakastan sitä, kun näen että lapsi nauttii liikunnasta. Tässä yhdistyivät molemmat asiat parhaalla mahdollisella tavalla.

Kun olimme löytäneet kahdeksannen ja samalla viimeisen rastin, jäimme vakoilupuuhiin odottamaan Veikon ja kuopuksen saapumista. Vaikka etenemisvauhtimme esikoisen kanssa oli ollut kova, olimme jääneet matkan varrelle fiilistelemään mitä milloinkin sen verran monta kertaa, että muu perhe saapui pian meidän perässä. Annoimme lasten vielä jäädä leikkimään vähäksi aikaa metsään. Istuin avokalliolla, katsoin kaukana edessä siintävää auringossa kimmeltävää merta ja hengitin syvään. Viime viikolla päässä ja rinnassa jyskyttänyt kova stressi oli tipotiessään.

Mainiota, että Helsingin Suunnistajat tarjoaa tällaisen ilmaisen palvelun lapsiperheille. Toivon, että mahdollisimman moni muukin helsinkiläisperhe hyödyntää mahdollisuutta. Luonto on nyt parhaimmillaan ja suunnistaminen oli ainakin meidän lapsille todella palkitsevaa puuhaa. Innostuimme lajista niin paljon, että aiomme lähteä pian tutustumaan myös muihin ratoihin, ehkä seuraavaksi Uutelaan. Tiedä, vaikka meistä tulisi tulevaisuudessa iltarastien vakikävijöitä. Meidän tiimissä on potentiaalia.

-Lilli G (tule seuaamaan minua Instagramiin, olen siellä nimimerkillä lilligronroos)

 

 

Mielikuvien avulla parempaan juoksutekniikkaan

Juoksutekniikan kehittäminen on tärkeää monestakin syystä. Hyvä juoksutekniikka ennaltaehkäisee rasitusvammoja ja tekee juoksusta taloudellisempaa. Hyvä juoksutekniikka vaatii keholta paitsi voimaa, myös liikkuvuutta. Jos esimerkiksi keskivartalon, pakaroiden ja pohkeiden lihakset ovat heikot, keho ei yksinkertaisesti jaksa ylläpitää tarvittavia liikemalleja. Toisaalta esimerkiksi kireät lonkankoukistajat (yleinen vaiva istumatyötä tekevillä) vaikeuttavat lantion ojentamista, mikä aiheuttaa omat haasteensa askeltamiselle. Lihaskunnon ja liikkuvuuden merkitys ei keskity vain ala- ja keskivartalon lihaksiin. Esimerkiksi kireät rintalihakset ja heikot yläselän lihakset tekevät juoksuasennosta kumaran.

Jos on oppinut juoksemaan tietyllä tavalla, ei ole välttämättä helppo omaksua uusia liikemalleja. Siksi lihasvoiman ja liikkuvuuden harjoittamisen lisäksi tarvitaan myös kehonhahmotusta. Olen opettanut ja ohjannut liikuntaa yli 15 vuoden ajan ja huomannut työssäni, että mielikuvat toimivat yleensä paremmin kuin konkreettiset ohjeet. Vaikkapa ohje ”Seiso hyvässä ryhdissä” ei toimi, jos ihminen ei hahmota, mitä omassa asennossa pitäisi muuttaa, jotta voisi seistä hyvässä ryhdissä. Samoin, jos juoksun harrastajalle ohjeistaa ”Ojenna lantio juostessa”, ei hän välttämättä tiedosta, miltä lantion ojentamisen pitäisi kehossa tuntua. Pyhitänkin tämän tekstin nyt sellaisille mielikuville, joista saattaisi olla juoksijalle hyötyä juoksuasennon ja askelluksen kehittämiseen.

Hyvä ryhti on kaiken perusta

Jos juoksuasentoon ei kiinnitä huomiota, ryhti valahtaa helposti vähän kumaraksi. Kun ryhti on kumarassa, painuu kehon painopiste sellaiseksi, että muita juoksuasentoon liittyviä korjauksia on vaikea tehdä. Toimiva, aika helppo mielikuva ryhdikkääseen asentoon on ajatus, että joku vetää sinua päälaesta kohti taivasta. Samalla, kun venyt pituutta ylöspäin, paina lapaluitasi kohti takataskuja. Käännä samalla kevyesti häpyluuta kohti napaa ja nosta napaa kohti rintalastaa, niin saat vatsalihakset aktiivisiksi tukemaan ryhtiä. Kun vielä viet katseen kaukaisuuteen, ryhdikkäällä juoksuasennolla on hyvä pohja.

Lantion kannattelu kannattaa

Askeleen pitäisi maakontaktissa osua lantion alle, jotta askelluksen saa ilmavaksi ja eteenpäinvieväksi. Jos juoksuasento on istuva, askel osuu maahan selkeästi lantion etupuolelle. Lantio pitäisikin saada juostessa nostettua ylös. Voit miettiä, että lantion edessä olevista luista, eli suoliluun harjuista, lähtee kuminauhat, jotka vetävät lantiota etuyläviistoon.

Lantion keinahtelu puolelta toiselle on tyypillistä erityisesti naisjuoksijoille. Voit miettiä, että olkapäät ja suoliluun harjut muodostavat laatikon. Laatikon alakulmien pitäisi pysyä mahdollisimman paikallaan juostessa. Lantion sivuttaisliikettä saattaa vähentää myös mielikuva siitä, että jalat kulkevat eri latuja. Tällä mielikuvalla voit vaikuttaa lantion sivuttaisliikkeen lisäksi myös polven ja varpaiden terveellisen linjaukseen.

Pakaralihakset töihin

Runsas istuminen arjessa aiheuttaa helposti sen, että käytämme liikkuessamme enemmän lonkankoukistajia ja etureisiä kuin pakaroita ja takareisiä. Jos takapuoli on laiska, juoksuasennosta tulee helposti vähän istuva ja juoksuaskeleen työntövaihe jää olemattomaksi. Laiskat pakarat liittyvätkin vahvasti edellä mainittuun lantion kannatteluun.

Monen ihmisen on vaikea hahmottaa, miten pakaroiden pitäisi edes aktivoitua juostessa. Kun vedät hännän koipien väliin, lantion asento muuttuu sellaiseksi, että pakaroiden (ja keskivartalon lihasten) aktivointi on helpompaa. Keskity juostessa siihen, että pakara osallistuu askeleen työntövaiheeseen ojentaen lantion suoraksi ennen kuin kantapää singahtaa napakasti kohti pakaraa. Voit etsiä pakara-aktivaatiota miettimällä, että puristat rusinaa kevyesti pakaroiden välissä.

Pakaran tietoinen aktivointi tuo ryhtiä asentoon ja myös voimaa askellukseen. Voit myös hakea mielikuvaa, että kantapäästä pakaraan kulkee kuminauha, jonka vetovoimaa joudut vastustamaan juostessasi. Tämä mielikuva voi auttaa hahmottamaan koko jalkojen takaosan aktivointia. Aktivointia voi ja kannattaa tietoisesti harjoitella juoksun lisäksi myös muissa päivittäisissä toiminnoissa.

Nilkan liike vaikuttaa askeleen maakontaktiin

Jalka olisi hyvä tuoda maahan lantion alle koko jalkapohja edellä tai jopa päkiävoittoisesti. Kun polvi nousee edessä, nilkka koukistuu (nilkan esijännitys). Juuri ennen askeleen osumista maahan, tai viimeistään maakontaktin yhteydessä nilkka suoristuu, jolloin nilkka toimii ikään kuin vieterinä ponnistettaessa uuteen askeleeseen. Askel viihtyy maassa vain lyhyen aikaa. Voit miettiä, että juokset tulisilla hiilillä. Napakka nilkan liike ja lyhyt maakontakti vaativat tehokasta voimantuottoa pohjelihaksilta ja niitä voi harjoitella esimerkiksi päkiähypyillä.

Nilkan kuuluisi koukistua silloin, kun polvi nousee edessä ylös. Maakontaktin yhteydessä nilkka suoristuu, jolloin askel rullaa jalkapohjan kautta varpaille ja ponnistaa sieltä edelleen kannan kohti pakaraa. Jotta kehon painopisteen saa työnnettyä maakontaktin aikana jalkaterän etupuolelle, pitää lantion olla kannateltuna ja pakaran aktiivisena.

Huomio ylävartalon kiertoliikkeeseen

On ihan luonnollista, että ylävartalossa tapahtuu pientä kiertoliikettä juoksun aikana. Kiertoliikkeen olisi hyvä olla kuitenkin maltillista. Käsien voimakas vispaaminen puolelta toiselle syö juoksun taloudellisuutta. Käytin aikaisemmin ajatusta laatikosta, jonka alaosan muodostavat suoliluun harjut ja yläosan olkapäät. Juostessa kannattaa välillä keskittyä siihen, miten paljon laatikon yläosa kiertyy puolelta toiselle. Itselleni todella toimiva mielikuva on, että käsien ei pitäisi ylittää vetoketjulinjaa juostessa. Toinen yleisesti käytetty mielikuva on, että juoksee viestikapulat molemmissa käsissä. 

Olisi hyvä, ettei kädet ylittäisi edessä vetoketjulinjaa. Tällöin ylävartalon kiertoliike pysyy maltillisena.

Sitten vielä sokerina pohjalla ehkä paras koskaan kuulemani mielikuva juoksuun: ”Kuvittele, että kotka vetää sinua rintalastaan kiinnitetyllä narulla.” Tätä mielikuvaa on viljellyt kuulemani mukaan Helsingin Juoksijoiden maratonklubilaisia aiemmin valmentanut Jouni Leppäsaajo (Kiitos Markus Eklund tästä!). Kun kotka vetää rintalastasta, saat juoksuasennon hieman etukenoiseksi, juoksu vie eteenpäin ja kaikki edellä mainitut asiat on helpompi toteuttaa.

Lihaskunto- ja liikkuvuusharjoittelu on tärkeää

Ihan jokaisen juoksun harrastajan pitäisi sisällyttää treeniohjelmaan säännöllisesti lihaskunto- ja liikkuvuusharjoittelua. Riittävä lihasvoima ja liikkuvuus mahdollistavat turvallisen ja taloudellisen askeltamisen. Hyvä tapa herätellä juoksun kannalta tärkeitä lihaksia, on tehdä lyhyt sarja juoksutekniikkaa tukevia lihaskuntoharjoituksia ennen lenkkiä. Jaoin Instagramissa (lilligronroos) 11. huhtikuuta omat lempiliikkeeni pakaroiden, keskivartalon ja pohkeiden aktivointiin ennen lenkkiä. Voit käydä nappaamassa sieltä halutessasi vinkit talteen. Myös erilaiset juoksudrillit kehittävät juoksutekniikkaa. Juoksutekniikan harjoittelussa kannattaa pyytää apua valmentajilta tai vähintäänkin kokeneemmilta juoksijoilta.

Malttia juoksutekniikan kehittämiseen

Lopuksi lienee hyvä vielä muistuttaa, että meillä kaikilla on oma juoksutyylimme. Kaikkia ”virheitä” ei ole välttämättä edes tarpeellista korjata, jos niistä ei ole merkittävää haittaa. Myöskään kaikkia ”virheitä” ei kannata lähteä korjaamaan kerralla tai liian nopeasti. Jos on esimerkiksi juossut aina kantapäävoittoisesti ja siirtyy yhtäkkiä päkiäjuoksuun, saattaa olla, etteivät kehon rakenteet kestä äkkinäistä muutosta ja seurauksena on erilaisia ongelmia, kuten rasitusvammoja. Juoksutekniikan kehittämisen voi ajatella olevan hitaasti etenevä, jopa elinikäinen projekti.

Juoksutektiikkaan liittyviä mielikuviakin kannattaa tarjoilla itselleen maltilla. Lenkillä voi keskittyä yhteen mielikuvaan kerrallaan ja maistella rauhassa, minkälaisia muutoksia mielikuva mahdollisesti aiheuttaa kehossa. Mielikuvia voi myös keksiä itse. Se, mikä toimii toiselle, ei välttämättä toimi toiselle.

Olisi kiva kuulla, toimivatko nämä mielikuvat sinulla. Käytätkö ehkä jotain muita hyväksi havaittuja mielikuvia liikkuessasi?

Toivon kaikille lukijoille kepeitä juoksuaskelia! Nyt on juoksijan kelit!

-Lilli G

Edit: Vielä pientä viilausta 24.4.2020 klo 15:34.

Poikkeusoloissa yksin olemisesta tuli luksusta

Vaihtelin viestejä muutama päivä sitten erään kaverini kanssa. Jaoimme kokemuksiamme poikkeusoloarjesta. Totesimme molemmat, että arki on asettunut uusiin uomiin yllättävän hyvin, vaikka onkin välillä ikävä sitä tuttua normaalielämää. Kaveri kaipasi eniten kapakkailtoja. Itse totesin kaipaavani kaikkein eniten yksin olemista.

Poikkeusoloarki ei ole ihan optimaalista varmaan monessakaan perheessä. Ei myöskään meillä. Meidän on Veikon kanssa pakko vuorotella työntekoa, jotta molemmat saamme hoidettua pakolliset työtehtävät. Veikko kantaa yleensä päävastuun esikoisen koulutyöstä, kun minä teen töitä. Saamme hyvänä päivänä muutaman tunnin yhteistä työaikaa iltapäivällä, kun lapset leikkivät tai katselevat ruutua. Välipalan tai viimeistään päivällisen jälkeen vien lapset kunnolla ulkoilemaan. Tarvittaessa jatkan vielä työpäivää illalla lasten nukahdettua.

Arjesta katoaa oma aika, kun työpaikalle on matkaa neljä askelta keittiöstä. Opettajan roolista täytyy vaihtaa parissa sekunnissa sujuvasti äidin rooliin – ja toisinpäin. Siinä on ollut totuttelemista. Vaikka sinänsä tykkään kotona työskentelystä, kaipaan kipeästi omilla lihaksilla kuljettuja työmatkoja, joiden aikana saan antaa ajatusten virrata vapaasti, eikä kukaan odota minulta mitään.

Nautin lasten kanssa puuhaamisesta ja olen tässäkin poikkeusarjessa yrittänyt panostaa siihen, että järjestän heille mielekästä tekemistä. Mielekkään tekemisen järjestäminen on myös välttämätöntä, jotta lapset eivät hypi iltaisin seinille.

Kuuntelen puolihuolimattomasti esikoisen loputonta selostusta kännykkäpelistä ja rauhoitan samalla pikkuveljen harmitusta siitä, kun juuri hänen tarvitsemansa legopalikka on isoveljen rakennelmassa kiinni. Vien lapset jalkapallokentälle, jonne esikoinen haluaa ehdottomasti, mutta kuopus ei missään nimessä. Lähdemme metsäretkelle, jonne kuopus haluaa ehdottomasti, mutta esikoinen ei missään nimessä. Taloyhtiömme pihalta löytyy usein ainakin hetkellinen sopu, mutta sielläkin lapset viihtyvät ilman aikuista vain hetkittäin. On tyhmää, kun ei saa leikkiä tavalliseen tapaan pihakaverien kanssa. Sana ”äiti” tulee lasten suusta ainakin 875 kertaa päivässä. Välillä täytyy mennä vessaan lukkojen taakse hengittelemään syvään.

Lapset ovat meitä aikuisia kohtaan normaalia tarvitsevampia. He myös riitelevät ja kiukuttelevat paljon normaalia enemmän. Oma veli on välillä paras ystävä, välillä pahin vihollinen. En voi tietenkään syyttää heitä. On ihan ymmärrettävää, että korona-arki aiheuttaa myös lapsissa ristiriitaisia tunteita. Vaikka ymmärrän tämänhetkisen tilanteen, alati kuuluvat elämisen äänet rasittavat pääkoppaani. Rintaan tulee outo puristus, jos minun täytyy olla saatavilla päivät läpeensä. Kun koko perhe on kaikki päivät saman katon alla, yksin olemisesta tulee harvinaista luksusta.

Tiedän, ettei minulla olisi oikeastaan oikeutta edes valittaa. Olen liian hyväosainen. Kotona asuu kaksi vastuullista aikuista. Meillä on hyvä parisuhde ja lapsilla on turvallinen koti. Olemme pysyneet toistaiseksi terveinä, samoin lähisukulaisemme. Rahat ovat nyt vähän normaalia tiukemmalla, mutta voimme silti käydä lastaamassa kerran viikossa auton takakontillisen täyteen ruokaa Prismasta. Kadehdin tällä hetkellä kovasti maalla asuvia sisaruksiani isoine omine pihoineen, mutta meillä on onneksi kaupunkiasunnoksi suhteellisen tilava koti, jossa on mahdollista sulkea ovia, kun tarvitsee työrauhaa. Olen lisäksi käsittämättömän kiitollinen töistä vuodenvaihteessa saamistani vastamelukuulokkeista.

Ymmärrän, että siinä missä minua kuormittavat elämisen äänet, toisille korona-arki saattaa tarkoittaa piinallista hiljaisuutta. Samalla, kun monissa lapsiperheissä peräänkuulutetaan yksin oloa, monille korona-arki näyttäytyy hyvin yksinäisenä. Haasteet ovat eri ihmisillä erilaisia. On myös tärkeä pitää mielessä, että lasten ajoittain aika voimakaskin reagointi tähän poikkeukselliseen tilanteeseen on pohjimmiltaan hyvä asia. Turvallisessa kodissa lapset uskaltavat näyttää aidot tunteensa. Yritän olla itsellenikin armollinen. On ihan ok, että myös lapset näkevät vanhempiensa aidot tunteet – vaikeatkin tunteet kuuluvat elämään. Silti petyn itseeni joka kerta, kun puran lapsiini omaa stressiväsymystäni.

Kun pääsen ihan yksin lenkille, nautin. Hengitän syvään ja annan jalkojeni kuljettaa minua pitkin tuttuja lenkkireittejä. Toisinaan laitan napit korville ja kuuntelen keskeytyksettä mielenkiintoista podcastia, toisinaan taas kuuntelen hiljaisuutta, kevätlintujen laulua, omaa hengitystäni ja askelteni töminää. Ja kas, kun palaan kotiin, jaksan taas vastata hyvillä mielin lasteni tarpeisiin.

Vaikka lapsiperhearki onkin tällä hetkellä monella tavoin raskaampaa kuin normaalisti, on tämä poikkeustilanne myös laittanut asioita perspektiiviin. Kiitollisuus omasta elämästä on lisääntynyt. Kun illalla nauramme yhdessä Katto Kassisen hassuille edesottamuksille, tunnen sydämeni olevan täynnä rakkautta. Minun perheeni. Minun lapseni. Minun elämäni. Tässä ja nyt.

-Lilli G

Ensimmäinen maratonkokemukseni – kuinka tehdä kaikki aloittelevan maratoonarin virheet

Olen juossut elämässäni neljä maratonia, joten olen maratoonarina vielä aika kokematon. Juoksin ensimmäisen maratonin syksyllä 2013 ja viimeisen syksyllä 2018. Tässä välissä treenaamisestani on tullut järkevämpää ja tavoitteellisempaa. Maratontulokseni onkin ensimmäisen ja viimeisen maratonin välillä on parantunut melkein 1,5 tunnilla. Jokainen juostu maraton on opettanut minulle jotakin sellaista, mitä olen voinut hyödyntää seuraavaan maratoniin valmistautuessani. Kunnioitus kuningasmatkaa kohtaan on myös kehittynyt kovaksi. Matka on pirullisen pitkä, eikä koskaan voi olla varma, mitä matkan varrella tulee vastaan.

Jaan teille nyt ensimmäisen maratonkokemukseni. Juoksu oli selviytymistaistelu, jonka älykkäämpi juoksija olisi keskeyttänyt viimeistään kymmenen kilometriä ennen maalia. Epäonnistumiselle oli syynsä ja ajattelin avata niitä nyt teille. Ehkä joku aloitteleva maratoonari voi ottaa virheistäni opikseen.

Sain esikoiseni syyskuussa 2012 ja palauduttuani synnytyksestä minulla oli mieletön flow päällä harjoittelun suhteen. Vanhempainvapaalla ei ollut työpaineita, ja sain treenata mielin määrin. Vauva nukkui aamuisin noin puolentoista tunnin unet ja ehdin siinä ajassa juosta noin 15 kilometriä pitkin Helsingin rantoja. Tätä rutiinia toistinkin lähes päivittäin. Vaikka tiesin kyllä juoksuharjoittelusta yhtä ja toista, en saanut otettua oppeja käytäntöön. Tasavauhtinen vaunuttelu kun oli vauvan kanssa kaikkein helpoin tapa harjoitella. Juoksuharjoitteluni junnasi monotonisesti samoilla vauhdeilla päivästä toiseen.

Juoksin ensimmäisen puolimaratonini toukokuussa 2013 Helsinki City Runilla. Alitin reilusti kaksi tuntia ja kisan jälkeisessä kaikkivoipaisuuden tunteessa ilmoittauduin syyskuussa juostavalle Espoon Rantamaratonille. Yksipuolinen harjoittelu kuitenkin kostautui pian puolimaratonin jälkeen. Jouduin kesällä pitämään taukoa juoksusta juoksijan polvivaivan vuoksi.

Koska jouduin korvaamaan juoksuharjoittelua pyöräilyllä ja uinnilla, en ehtinyt totutella jalkojani kestämään iskutusta riittävästi ennen maratonia. Juoksin elokuussa tasan kaksi yli 20 kilometrin lenkkiä. Toinen oli pituudeltaan puolimaratonin mittainen, toinen 26 kilometriä. Olin molempien lenkkien jälkeen aivan kuollut. Tässä vaiheessa olisi tietysti ollut hyvä viheltää peli poikki ja lähteä rakentamaan maratonkuntoa rauhassa vaikka seuraavaa kevättä kohti. Olin kuitenkin jääräpäinen ja päätin lähteä kokeilemaan onneani.

Maraton alkoi mukavasti. Juoksin ensimmäiset 15 kilometriä reilun kuuden minuutin kilometrivauhtia, eli ihan rentoa hölkkävauhtia. Puolimaraton taittui aikaan 2:13:44. Tässä vaiheessa olin ehtinyt pysähtyä jo ensimmäiselle vessatauolle. Olin varannut matkalle mukaan geelejä, enkä tullut ajatelleeksi, että niiden soveltuvuutta vatsalleni olisi ollut hyvä testata etukäteen. Mitä pidemmälle matka eteni, sitä huolestuneemmaksi tulin. Muistan kuunnelleeni vähän ennen 30 kilometrin rajapyykkiä 4:30 jäniksen rentoa jutustelua ja miettiväni, että kohta tulee noutaja. Jalat eivät tahtoneet enää jaksaa ja kaikki, mitä join ja söin, pyrki salamana ulos.

31,7 kilometrin väliaika oli 3:25:52. Kolmenkymmenen kilometrin seinä oli tullut vastaan jo pari kilometriä aiemmin. Vauhti hiipui kilometri kilometrilta. Jouduin kävelemään ja jouduin viettämään pitkiä aikoja bajamajoissa. Yritin välillä juosta, mutta energiat olivat täysin lopussa. Tuntui kuin minulla olisi ollut vedellä täytetyt kumisaappaat jalassa. Jokainen kilometri tuntui maratonin mittaiselta.

Olisi varmasti ollut järkevää keskeyttää maraton (olisi ollut järkevää itse asiassa olla edes starttaamatta), mutta jotenkin hoipuin maaliin ja sain elämäni ensimmäisen maratontuloksen, 4:48:20. En muista maaliintulon jälkeisistä hetkistä juuri mitään. Olin aivan sekaisin. Neste- ja energiavaje oli valtava. En pystynyt kävelemään edes vajaan kilometrin päässä olevalle autolle. Onneksi minulla oli rakkaat tukijoukot mukana. Koko illan oli a.i.v.a.n hirveä olo.

Tein ensimmäisellä maratonillani lähes kaikki aloittelijan virheet. 1) Treenasin liian yksipuolisesti. 2) En tehnyt riittävästi pitkiä peruskestävyyslenkkejä. 3) Nautin matkan aikana geelejä, joita en ollut aiemmin kokeillut – kohtalokkain seurauksin. Kengät olivat sentään tutut ja turvalliset, enkä saanut mitään suurempia hankaumia.

Vannoin maratonilta kotiin selvittyäni, etten ikinä enää ryhdy moiseen hulluuteen. Viikon päästä olin jo ilmoittautunut seuraavan kevään Tukholman Maratonille.

Tukholman maratonkokemus olikin sitten jo aivan erilainen. Harjoittelin säntillisesti koko kevään. Olin totuttanut jalat juoksun iskutukseen vähitellen juoksumääriä lisäämällä.  Sain juosta Tukholmassa loppuun asti kiihtyvän kisan. Loppuaikani oli 4:07:17. Sittemmin olen parantanut maratonennätystäni vielä kahdesti, ensin Amsterdamissa vuonna 2016 (4:02:57) ja edelleen Tallinnassa vuonna 2018 (3:28:18).

Mitään suurta rakkaussuhdetta minulla ei tähän kuningasmatkaan edelleenkään ole, sillä nautin enemmän alimatkan kisoista. Krooninen lonkkavamma myös vaikuttaa siihen, kuinka paljon harjoittelua kehoni kestää. En kuitenkaan usko, että olen vielä juossut elämäni nopeinta maratonaikaa. Nälkä parantaa maratonennätystä entisestään on kova. Minulla oli ilmoittautuminen sisässä tämän kevään Tukholman Maratonille, mutta olen oikeastaan ihan helpottunut, että maraton siirtyy. Elämä opettaa, enkä aio enää koskaan lähteä juoksemaan maratonia riittämättömästi harjoitelleena.

Blogitekstin kuvat ovat Tallinnan maratonilta vuonna 2018, koska en löytänyt enää yhtään kuvaa vuoden 2013 maratonilta.

-Lilli G (tule seuraamaan minua Instagramiin, olen siellä nimellä lilligronroos)

Edit: Virhe maratonaikojen erotuksessa korjattu 18.4.2020 klo 17:25.

Elämäntapamuutos ei ole pikajuoksua, se on maraton

Nyt eletään poikkeuksellista aikaa, ja tuntuu hullulta edes kirjoittaa mistään muusta kuin koko maailman pysäyttäneestä koronapandemiasta. Julkaisen kuitenkin tekstin, jota olen haudutellut pitkään.

Opetan päätyökseni liikuntaa ja terveystietoa lukiolaisille. Pohdin opiskelijoiden kanssa paljon sitä, miten he voisivat kehittää elämäntapojaan terveellisempään suuntaan. Tämä on teema, josta keskustelen paljon myös ystävieni kanssa. Nyt haluan pyhittää blogitekstin ajatuksilleni elämäntapamuutoksen tekemisestä.

En käsittele tekstissä juurikaan sitä, miten ihmisen pitäisi syödä, liikkua tai nukkua elääkseen terveellisesti. Terveelliset ravinto-, liikunta- ja unitottumukset ansaitsevat kukin omat tekstinsä blogiin. Sen sijaan yritän herättää teissä lukijoissa ajatuksia siitä, miten elämäntapamuutoksen rattaat voi saada pyörimään.

Pelkkä tieto ei muuta elämäntapoja

Suurella osalla ihmisistä on paljon tietoa terveellisistä elämäntavoista. Tiedetään, että pitäisi nukkua riittävästi, syödä terveellisesti ja liikkua säännöllisesti. Terveystottumusten taustalla on kuitenkin niin moninainen joukko tekijöitä, ettei pelkkä tieto siirry automaattisesti toimintaan. Jos valistaminen terveyttä edistävistä elämäntavoista yksin muuttaisi ihmisten terveyskäyttäytymistä, olisi liikunta- ja terveysalan ammattilaisilla aika paljon vähemmän töitä.

Tavat ja tottumukset istuvat syvällä, eikä motivaatiota uusien tapojen omaksumiselle ole välttämättä helppo löytää. Toistaalta myös ihmisten usko omiin kykyihinsä muutoksen läpiviemisessä voi olla heikkoa. Moni kokee, että elämäntapojen muuttaminen on liian hankalaa. On ruuhkavuodet. Väsyttää. Stressaa. Halua kyllä olisi, mutta ei aikaa. Muut asiat kiinnostavat enemmän. Ei jaksa. Ajatus siitä, että joskus tulevaisuudessa sitten tulee se aika, jolloin muutoksen pystyy viemään läpi, antaa mahdollisuuden jatkaa totutulla uralla vielä vähän aikaa.

En itse usko, että elämäntapamuutos vaatisi oikean ajan ja paikan. Terveyttä edistäviin elämäntapoihin panostaminen kannattaa, oli elämäntilanne mikä hyvänsä. Elämäntapamuutoksen läpiviennissä tarvitaan tiedon lisäksi taitoja, jotka kytkeytyvät jokaisen ihmisen oman elämän todellisuuteen. Elämäntapamuutosprosessin lähtökohtana täytyy olla ihmisen henkilökohtainen elämä ja sen tuomat reunaehdot.

Riittävä palautuminen on kaiken lähtökohta

Elämään kuuluu erilaisia kuormitustekijöitä. Keho ei tunnista, milloin kuormitustekijä on kova treeni ja milloin stressaava työpäivä. Jos on valmiiksi todella kuormittunut, ei ole järkevää aloittaa tiukkaa kuntokuuria, vaan pitää ensin panostaa siihen, että arjesta löytyy myös aikaa palautumiselle.

Jos elämässä on liikaa kaikkea ja on jatkuvasti stressaantunut, elämän kokonaisuutta täytyy oppia tarkastelemaan uudesta näkökulmasta. Kun viikkokalenteriaan oppii katsomaan kriittisesti ja karsimaan sieltä turhat rönsyt pois, on helpompi löytää aikaa omasta hyvinvoinnistaan huolehtimiseen. Väkevä elämä -podcastia isännöivän Joni Jaakkolan sanoin ”kalenterin pitäisi hengittää, ei huohottaa”.

Terveelliset elämäntavat antavat enemmän kuin ottavat

Elämäntavat vaikuttavat valtavasti ihmisen hyvinvointiin. Ruokailu-, liikunta- ja unitottumuksilla on suora yhteys arjessa jaksamiseen. Jos ei nuku riittävästi, elämä tuntuu raskaalta. Toisaalta fyysisesti passiivinen elämäntapa heikentää unen laatua. Myös epäterveelliset ruokailutottumukset väsyttävät.

Elämäntapamuutoksen motivaattorina toimii yleensä jokin objektiivisesti mitattavissa oleva asia, kuten painonpudotus. Vieläkin tärkeämmiksi asioiksi prosessin edetessä kuitenkin usein nousevat lisääntynyt energisyys arjessa, kehotyytyväisyys sekä kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Järkevästi toteutettu elämäntapamuutos yleensä lopulta antaa enemmän kuin ottaa.

Tervettä itsekkyyttä tarvitaan

Jos haluaa voida hyvin, pitää osata olla terveellä tavalla itsekäs. Erityisesti moni pikkulapsiarkea elävä kokee, ettei ole aikaa panostaa omaan hyvinvointiin. Työt, lasten harrastukset ja kodinhoito imaisevat vuorokauden virkeät tunnit sisuksiinsa. Päivät kuluvat velvollisuuksia toteuttaessa ja muiden tarpeisiin vastatessa.

Tuomalla kotona esiin omat tarpeensa, viestittää lapsille itsensä arvostamisen merkitystä. Toisaalta itse hyvinvoiva vanhempi opettaa esimerkillään myös lapsia tekemään terveyttä edistäviä valintoja. Olen kertonut monissa blogiteksteissä siitä, miten itse toteutan liikunnallista elämäntapaa pikkulapsiarjessa.

Minun on hyvin vaikea ymmärtää työyhteisöjä, joissa työntekijöistä puristetaan irti kaikki mehut. On työnantajankin etu, että työntekijät voivat hyvin. Työpaikalla olisi tärkeä pitää yllä avointa keskustelukulttuuria työssäjaksamisen suhteen. Rohkaisenkin tuomaan rohkeasti esiin sellaisia epäkohtia, jotka vaikuttavat työssäjaksamiseen.

Kukaan muu ei pidä huolta hyvinvoinnistasi, jos et sinä itse.

Terveellinen elämä ei ole pingottamista

Monella elämäntapamuutosta harkistevalla on sitkeänä ajatus siitä, että terveelliset elämäntavat tarkoittaisivat ankaraa ja kurinalaista elämää. Hyvinvoinnin kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että kurinalaisuuden sijaan terveellisistä elämäntavoista tulisikin uusi normaali.

Jos osallistuu kuuden viikon tehodieettiverkkokurssille ja olettaa omaksuvansa sen avulla uudenlaiset elämäntavat, todennäköisesti pettyy. Hetkellisesti saavutetut tulokset saattavat tulla takaisin korkojen kera. Pysyvä elämäntapamuutos vaatii kärsivällisyyttä ja toisaalta myös armollisuutta itseä kohtaan.  Hitaasti oman elämän todellisuuteen rakennetut muutokset kantavat. Kokonaisuus ratkaisee, eikä yksittäisillä repsahduksilla ole suuressa kuvassa merkitystä.

Elämäntapamuutos ei ole pikajuoksua, se on maraton.

Elämäntapamuutosprosessissa kannattaa hakea apua osaavalta hyvinvointialan ammattilaiselta, jos omat voimavarat ja osaaminen eivät riitä muutosprosessin käynnistämiseen ja läpivientiin.

-Lilli G

Treeniä lasten kanssa korona-aikana

Olemme harjoitelleet nyt kolmisen viikkoa korona-arkea. Alkujärkytyksen jälkeen arki on alkanut rytmittyä yllättävän hyvin. Olemme löytäneet jonkinlaisen päivärytmin ekaluokkalaisen koulutehtäviin ja meidän työntekoon. Tässä tilanteessa on onni, että Veikon työt vähän vähenivät. Tilanne olisi huomattavasti hektisempi, jos me molemmat yrittäisimme tehdä täyspäivätyötä.

Vaikka kokonaisuus on toiminut aika hyvin, ei tämä tietenkään ole mikään ideaalitilanne ollut. Huoli huomisesta on ollut välillä kova. Keskeytyksetöntä työaikaa on ollut rajallisesti ja lapset ovat käyneet iltaisin välillä todella kovilla kierroksilla. Olisi valheellista väittää, etteikö meidän perheessä olisi kiristelty hampaita ja riidelty. Olemme kuitenkin pyrkineet keskittymään siihen, että lapsille jäisi tästä poikkeusajasta hyvät muistot.

Yksi iso kysymysmerkki tässä uudessa arjessa on ollut se, miten saisin itse liikuttua riittävästi. Voin todella huonosti, jos en pääse purkamaan energiaa liikuntaan. Yleensä hyödynnän työmatkoja omaan treeniin, mutta nyt tätä luontaista liikkumista on tullut vähemmän. Minulla on ollut viime viikkoina paljon töitä. Vapaa-ajalla olen yrittänyt huolehtia lapsista, jotta Veikkokin ehtisi tehdä omia töitään. Mitään kovia treeniviikkoja en näiltä tulevilta viikoilta odota, mutta haluan pitää fyysisestä kunnostani silti huolta.

Myös lasten täytyy olla fyysisesti aktiivisia joka päivä. Lapset eivät saa virikkeitä päiväkodista, koulusta, harrastuksista ja kavereista, joten vanhempien merkitys aktivoimisessa on selvästi korostunut. Vaikka omat treenini eivät olekaan prioriteettilistan ykkösenä nyt poikkeusaikana, aina löytyy aikaa liikkua, kunhan käyttää vähän mielikuvitusta. Tässäpä on tapoja, joilla olen itse saanut pidettyä kiinni omasta päivittäisestä liikunta-aktiivisuudesta, vaikka omaa treeniaikaa ei juurikaan ole.

1. Pihatreenit

Tein perhevapailla ollessani paljon pihatreenejä. Tässä uudessa intensiivisemmässä arjessa pihatreenien merkitys on taas korostunut. Pihatreeneissä minulla on ollut käytössä oman kehonpainoni lisäksi hyppynaru, puistonpenkki sekä koululta lainatut kaksi kymmenen kilon kahvakuulaa ja TRX-nauha (oikeasti Gymstickin vastaava). Näillä olen saanut aikaan ihan kelpo treenejä. Pihatreeneistä olen aikeissa kirjoittaa lähiaikoina ihan oman blogipostauksen.

Välillä pihatreeni onnistuu paremmin, välillä päädyn selvittelemään lasten kinasteluja harva se minuutti (veljen naama ärsyttää vähän normaalia enemmän nyt, kun ei ole muita leikkikavereita).

2. Lapset pyörillä mukaan lenkille

Lapset lähtevät yleensä mielellään mukaani juoksulenkeille pyörillä ja saavat siinä mukavasti itsekin liikuntaa. Mitään monen tunnin hölkää en poikien kanssa voi vielä tehdä, mutta 5-10 kilometrin lenkki onnistuu jo mainiosti ilman suurempia soraääniä.  Meillä on ollut lapsille ennenkin hyvät pyörät. Nyt saimme blogiyhteistyön kautta molemmille uudet vähän isommat Frog-merkkiset pyörät, jotka ovat osoittautuneet aivan mahtaviksi. Kirjoitan poikien uusista pyöristä lähiaikoina tarkemmin blogiin.

 

3. Vauhtivedot puistossa

Monotoninen samanvauhtinen hölkkäily vaatii rinnalleen välillä kovempivauhtistakin juoksua, eikä vauhtitreenien järjestäminen lasten kanssa ole ihan ongelmatonta. Vauhtileikittely kesken lenkkien onnistuu kyllä, mutta kaipaan myös tasavauhtisia vauhtikestävyystreenejä ja vetotreenejä.

Kokeilin pari päivää sitten tehdä vetotreenin 300 metrin mittaisella lenkillä läheisessä puistossa samalla, kun lapset leikkivät keskenään. Puistossa on luonnontilassa olevia pöheikköjä, joissa lapset pystyvät leikkimään etäällä muista ihmisistä. Onnistuin tekemään 3 x 1000 metrin vedot, mikä oli puolet suunnitellusta.  Lapset kyllästyivät katsomaan puuskuttavaa äitiään. Täytyy ottaa seuraavaan treeniin lapsille eväät mukaan, niin saan ostettua lisäaikaa. Näen tässä ehdottomasti mahdollisuuden.

4. Aktiiviset pihaleikit lasten kanssa

Koska lapset eivät voi nyt leikkiä ulkona kavereiden kanssa, olen yrittänyt joka päivä ulkoilla lasten kanssa kotipihalla heidän toivomallaan tavalla. Jalkapallo on noussut suosikkipuuhaksi.

On hauska huomata, että olen itsekin kehittynyt taas pallon hallinnassa. Suunnanmuutokset ja taitoharjoittelu tuovat ihan tervettä vaihtelua treeneihin. Ja kai tämän rennon palloilun voisi nyt paremman puutteessa laskea peuskestävyysharjoitteluksikin. Tai sitten ei.

5. Aamulenkki ekaluokkalaisen kanssa

Ekaluokkalaiseni on vinkunut lisää peliaikaa kännykällä. Olemme pyrkineet pitämään tiukasti kiinni tunnin peliajasta päivässä. Lupasin nyt kuitenkin, että lapsi saa puoli tuntia lisää peliaikaa sellaisina päivinä, kun hän käy minun kanssani juoksulenkillä. Ennen erittäin nuivasti kaikkeen lenkkeilyyn suhtautunut ekaluokkalainen pukee nyt joka aamu ensitöikseen lenkkikamppeet päälle ja lähtee hölkkäilemään kanssani 1,5 kilometrin lenkin.

Lenkeistä on tullut meille molemmille henkireikä. Hölkkäämme ensin merenrantaan arvioimaan tuulen nopeutta aaltojen perusteella. Jatkamme matkaa rantaviivaa pitkin auringonnousua ihaillen, sitten käännymme kauniiseen koivikkoon, jossa auringonsäteet pilkehtivät koivujen välistä. Kotimatkalla vielä ohitamme tiheän kuusikujan, jonka varrelta bongaamme oravia.

Vaikka aamulenkkeilyn alkusysäyksenä toimikin vähän kyseenalainen kasvatusmetodi, vaikuttaa aidosti siltä, että esikoinen on huomaamattaan alkanut nauttia lenkkeilystä. Ja äiti myhäilee tyytyväisenä…

6. Sisäpyöräily

Isäni on tehnyt koulun sisäpyöriin läppäritelineet.

Hankimme puolitoista vuotta sitten meidän koululle opiskelijoiden käyttöön sisäpyöriä. Kävin hakemassa yhden pyöristä meille kotiin nyt tämän poikkeustilan ajaksi. Pyörä ei ole varsinaisesti kaunistus pienehköissä neliöissämme, mutta löysimme sille ihan kelpo paikan keittiöstä.

Sisäpyörän päällä voin lueskella terveystiedon kursseihin liittyviä materiaaleja, kuunnella podcasteja ja katsoa dokumentteja, joita aion nyt käyttää tulevina viikkoina etäopiskelun tukena. Pyöräily toimii myös iltaisin treenin täydentäjänä, jos päivän aikainen liikuntasaalis on jäänyt liian vähäiseksi.

Systemaattisemmankin treenin aika tulee taas

Vaikka kevätauringossa lenkkipolut kutsuvat ja tekisi mieli lisätä treenimääriä, nyt ei ole sen aika. Elämme poikkeustilassa ja olen hyväksynyt sen. Pidän kaikkein tärkeimpänä asiana nyt sitä, että lapsille jäisi tästä ajasta hyvät muistot. Kerrankin äiti ja isä ovat paljon kotona. Olen ihan varma, että kesällä saan taas treenata sieluni kyllyydestä, kun työt eivät ole häiritsemässä vapaa-aikaa. Siihen asti liikun ajatuksella ”kaikki on kotiinpäin”. Ja hyvinhän tämä näinkin menee.

-Lilli G ❤