Elämäntapamuutos ei ole pikajuoksua, se on maraton

Nyt eletään poikkeuksellista aikaa, ja tuntuu hullulta edes kirjoittaa mistään muusta kuin koko maailman pysäyttäneestä koronapandemiasta. Julkaisen kuitenkin tekstin, jota olen haudutellut pitkään.

Opetan päätyökseni liikuntaa ja terveystietoa lukiolaisille. Pohdin opiskelijoiden kanssa paljon sitä, miten he voisivat kehittää elämäntapojaan terveellisempään suuntaan. Tämä on teema, josta keskustelen paljon myös ystävieni kanssa. Nyt haluan pyhittää blogitekstin ajatuksilleni elämäntapamuutoksen tekemisestä.

En käsittele tekstissä juurikaan sitä, miten ihmisen pitäisi syödä, liikkua tai nukkua elääkseen terveellisesti. Terveelliset ravinto-, liikunta- ja unitottumukset ansaitsevat kukin omat tekstinsä blogiin. Sen sijaan yritän herättää teissä lukijoissa ajatuksia siitä, miten elämäntapamuutoksen rattaat voi saada pyörimään.

Pelkkä tieto ei muuta elämäntapoja

Suurella osalla ihmisistä on paljon tietoa terveellisistä elämäntavoista. Tiedetään, että pitäisi nukkua riittävästi, syödä terveellisesti ja liikkua säännöllisesti. Terveystottumusten taustalla on kuitenkin niin moninainen joukko tekijöitä, ettei pelkkä tieto siirry automaattisesti toimintaan. Jos valistaminen terveyttä edistävistä elämäntavoista yksin muuttaisi ihmisten terveyskäyttäytymistä, olisi liikunta- ja terveysalan ammattilaisilla aika paljon vähemmän töitä.

Tavat ja tottumukset istuvat syvällä, eikä motivaatiota uusien tapojen omaksumiselle ole välttämättä helppo löytää. Toistaalta myös ihmisten usko omiin kykyihinsä muutoksen läpiviemisessä voi olla heikkoa. Moni kokee, että elämäntapojen muuttaminen on liian hankalaa. On ruuhkavuodet. Väsyttää. Stressaa. Halua kyllä olisi, mutta ei aikaa. Muut asiat kiinnostavat enemmän. Ei jaksa. Ajatus siitä, että joskus tulevaisuudessa sitten tulee se aika, jolloin muutoksen pystyy viemään läpi, antaa mahdollisuuden jatkaa totutulla uralla vielä vähän aikaa.

En itse usko, että elämäntapamuutos vaatisi oikean ajan ja paikan. Terveyttä edistäviin elämäntapoihin panostaminen kannattaa, oli elämäntilanne mikä hyvänsä. Elämäntapamuutoksen läpiviennissä tarvitaan tiedon lisäksi taitoja, jotka kytkeytyvät jokaisen ihmisen oman elämän todellisuuteen. Elämäntapamuutosprosessin lähtökohtana täytyy olla ihmisen henkilökohtainen elämä ja sen tuomat reunaehdot.

Riittävä palautuminen on kaiken lähtökohta

Elämään kuuluu erilaisia kuormitustekijöitä. Keho ei tunnista, milloin kuormitustekijä on kova treeni ja milloin stressaava työpäivä. Jos on valmiiksi todella kuormittunut, ei ole järkevää aloittaa tiukkaa kuntokuuria, vaan pitää ensin panostaa siihen, että arjesta löytyy myös aikaa palautumiselle.

Jos elämässä on liikaa kaikkea ja on jatkuvasti stressaantunut, elämän kokonaisuutta täytyy oppia tarkastelemaan uudesta näkökulmasta. Kun viikkokalenteriaan oppii katsomaan kriittisesti ja karsimaan sieltä turhat rönsyt pois, on helpompi löytää aikaa omasta hyvinvoinnistaan huolehtimiseen. Väkevä elämä -podcastia isännöivän Joni Jaakkolan sanoin ”kalenterin pitäisi hengittää, ei huohottaa”.

Terveelliset elämäntavat antavat enemmän kuin ottavat

Elämäntavat vaikuttavat valtavasti ihmisen hyvinvointiin. Ruokailu-, liikunta- ja unitottumuksilla on suora yhteys arjessa jaksamiseen. Jos ei nuku riittävästi, elämä tuntuu raskaalta. Toisaalta fyysisesti passiivinen elämäntapa heikentää unen laatua. Myös epäterveelliset ruokailutottumukset väsyttävät.

Elämäntapamuutoksen motivaattorina toimii yleensä jokin objektiivisesti mitattavissa oleva asia, kuten painonpudotus. Vieläkin tärkeämmiksi asioiksi prosessin edetessä kuitenkin usein nousevat lisääntynyt energisyys arjessa, kehotyytyväisyys sekä kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Järkevästi toteutettu elämäntapamuutos yleensä lopulta antaa enemmän kuin ottaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tervettä itsekkyyttä tarvitaan

Jos haluaa voida hyvin, pitää osata olla terveellä tavalla itsekäs. Erityisesti moni pikkulapsiarkea elävä kokee, ettei ole aikaa panostaa omaan hyvinvointiin. Työt, lasten harrastukset ja kodinhoito imaisevat vuorokauden virkeät tunnit sisuksiinsa. Päivät kuluvat velvollisuuksia toteuttaessa ja muiden tarpeisiin vastatessa.

Tuomalla kotona esiin omat tarpeensa, viestittää lapsille itsensä arvostamisen merkitystä. Toisaalta itse hyvinvoiva vanhempi opettaa esimerkillään myös lapsia tekemään terveyttä edistäviä valintoja. Olen kertonut monissa blogiteksteissä siitä, miten itse toteutan liikunnallista elämäntapaa pikkulapsiarjessa.

Minun on hyvin vaikea ymmärtää työyhteisöjä, joissa työntekijöistä puristetaan irti kaikki mehut. On työnantajankin etu, että työntekijät voivat hyvin. Työpaikalla olisi tärkeä pitää yllä avointa keskustelukulttuuria työssäjaksamisen suhteen. Rohkaisenkin tuomaan rohkeasti esiin sellaisia epäkohtia, jotka vaikuttavat työssäjaksamiseen.

Kukaan muu ei pidä huolta hyvinvoinnistasi, jos et sinä itse.

Terveellinen elämä ei ole pingottamista

Monella elämäntapamuutosta harkistevalla on sitkeänä ajatus siitä, että terveelliset elämäntavat tarkoittaisivat ankaraa ja kurinalaista elämää. Hyvinvoinnin kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että kurinalaisuuden sijaan terveellisistä elämäntavoista tulisikin uusi normaali.

Jos osallistuu kuuden viikon tehodieettiverkkokurssille ja olettaa omaksuvansa sen avulla uudenlaiset elämäntavat, todennäköisesti pettyy. Hetkellisesti saavutetut tulokset saattavat tulla takaisin korkojen kera. Pysyvä elämäntapamuutos vaatii kärsivällisyyttä ja toisaalta myös armollisuutta itseä kohtaan.  Hitaasti oman elämän todellisuuteen rakennetut muutokset kantavat. Kokonaisuus ratkaisee, eikä yksittäisillä repsahduksilla ole suuressa kuvassa merkitystä.

Elämäntapamuutos ei ole pikajuoksua, se on maraton.

Elämäntapamuutosprosessissa kannattaa hakea apua osaavalta hyvinvointialan ammattilaiselta, jos omat voimavarat ja osaaminen eivät riitä muutosprosessin käynnistämiseen ja läpivientiin.

-Lilli G

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tekijä: lilligronroos

Juokseva perheenäiti, liikunnan ja terveystiedon opettaja ja pilatesohjaaja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: