Välillä elämässä kannattaa tehdä spontaaneja ratkaisuja. Vantaan puolimaratonilta jäi kaksi viikkoa sitten hampaankoloon sen verran, että halusin vielä uuden yrityksen. Vaihtoehtoja ei enää tässä vaiheessa vuotta ollut kovin monia, koska en halunnut lähteä lentomatkan päähän kisaamaan. Maarianhaminassa lauantaina 26.10. järjestettävä Åland Marathon tuntui sen verran kiinnostavalta vaihtoehdolta, että aloin etsiä itselleni matkaseuraa.
Juoksututtuni Sanna Kullberg innostui reissusta heti. Hän on juossut Åland Marathonin vuosia sitten nilkkoja myöten loskassa tarpoen ja oli valmis antamaan juoksutapahtumalle nyt uuden mahdollisuuden. Sanna ei vain lupautunut lähtemään matkaseuraksi, vaan tarjoutui myös toimimaan jäniksenäni. Kohtalaisen hyvä tarjous, sanoisin. 😀
Vantaan maratonin ja Åland Marthonin välillä oli vain kaksi viikkoa. Palautumisaika oli siis aika lyhyt. Otin nämä kaksi viikkoa liikunnan suhteen aika rennosti, jotta saisin maksimoitua palautumisen. Kunnolle ei ollut tässä välissä mitään tehtävissä, joten viisainta oli lähinnä pyrkiä pääsemään kisaan mahdollisimman tuoreilla jaloilla.
Viking Line Gabriella lähti Helsingin Katajanokan terminaalista perjantaina kello 17:15. Kävimme syömässä laivan buffetissa ja hakeuduimme hyttiin. Menimme ajoissa nukkumaan, koska laiva pysähtyi Maarianhaminan satamaan jo kello 4:30 aamuyöllä. Kävelimme reilun kilometrin matkan pitkin tyhjiä Maarianhaminan katuja hotelli Pommerniin, jonka aulatilan sohvilla saimme jatkaa vielä pari tuntia unia ennen aamupalaa (Kiitos Tapani Sivén tämän järjestämisestä). Söimme hotellissa runsaan aamupalan ja lähdimme sitten kohti kisakeskusta.
Tietty kaava tuntuu toistuvan kisavalmistautumisessani nyt vähän turhan usein. En sairasta muuten paljoakaan, mutta kisoja edeltävinä päivinä olen todella altis nappaamaan pöpöjä. Sain tälläkin kertaa kaktuksen kurkkuuni pari päivää ennen lähtöä ja olin hyvin epävarma siitä, kannattaisiko minun edes startata. Päätin kuunnella juoksijana paljon itseäni kokeneempaa Sannaa ja lähteä kokeilemaan, koska kurkkukipu oli hyvin lievä ja paikallinen. Alahengitysteissä ei ollut mitään oiretta ja vointini oli ihan normaali lukuun ottamatta tuntumaa kurkussa. Voisin aina keskeyttää, jos huomaisin, ettei olo ole normaali.
Maarianhaminassa oli ollut perjantai-iltana kova tuuli, mutta myrsky oli lauantaiaamuun mennessä siirtynyt Suomen mantereelle. Tämä oli onni. Åland Marathonin reitti on tuulisena päivänä haastava, koska se juostaan lähes kokonaan merenrannassa. Päivä oli kuitenkin hyvin sateinen, mikä aiheutti vähän päänvaivaa sopivan kisavarustuksen miettimisen suhteen.
Tapahtumassa oli puolimaratonin lisäksi matkavaihtoehtona myös maraton, 10 km ja 5 km. Kisakeskus sijaitsi Mariebadin kylpylässä noin kilometrin päässä kaupungin ydinkeskustasta. Maratonreitti oli 4,7 kilometrin pituinen ja puolimaratonilla se siis kierrettiin noin 4,5 kertaa. Reitti oli todella tasainen. Noin puolet reitistä oli asfalttia ja puolet hiekkatietä.
Minulla on ollut pitkään haaveena alittaa puolimaratonilla 1 tunti 35 minuuttia. Tänä syksynä on tuntunut ensi kertaa siltä, että alitus voisi olla mahdollinen, vaikkakin hyytyminen Vantaalla kaksi viikkoa sitten vähän söi uskoa itseeni. Vanhan ennätykseni 1:37:53 uskoin pystyväni kyllä rikkomaan, jos mitään kummallista ei sattuisi. Sovimme Sannan kanssa, että lähtisimme matkaan 1:35 alitukseen vaadittavalla 4:30 min/km vauhdilla. Siitä olisi varaa vaikka lopussa vähän hidastaa, ja olisin silti tiukasti ennätyksessä kiinni.
Kaikkien juoksumatkojen lähtö oli kello 11. Aamupäivästartti sopi minulle hyvin. Vantaalla iltapäivälähdössä painiskelin vatsavaivojen ja toistaalta myös energiavajeen kanssa. Kun lähtö on aikaisin, ei tarvitse kikkailla niin paljoa. Runsaan aamiaisen voimin pääsee jo pitkälle.
Juoksimme ensimmäisen kierroksen vierekkäin vauhtia etsien ja vähän väliä kuulumisia vaihtaen. Kurkkuun kertyi jonkin verran limaa, mutta muuten olo oli aivan terve. Olin helpottunut. Juoksuaskelkin keveni pikkuhiljaa ensimmäisten kilometrien aikana. Emme tainneet verrytellä ihan riittävästi kaatosateessa ennen starttia. Viiden ensimmäisen kilometrin vauhdit olivat 4:25, 4:32, 4:28, 4:32 ja 4:23.
Noin viiden kilometrin kohdalla Sanna kehoitti minua siirtymään hänen taakseen. ”Anna minun hoitaa työ. Seuraa vain perässä. Irtaudu ruumiistasi.” Päätin luottaa Sannan vauhdinpitoon ja siirryin katselemaan hänen selkäänsä. Annoin jalkojen tehdä työtä ajattelematta liikaa sitä, mitä oli edessäpäin. Laitoin jopa hihan kellon päälle. Kilometrien 6-10 vauhdit olivat 4:28, 4:36, 4:29, 4:31 ja 4:30 (nämä tarkistin vasta jälkeenpäin kisan jälkeen).
Moni on kertonut minulle, että Sanna on todella tarkka jänis. Tämä varmistui minulle viimeistään silloin, kun saimme ensimmäisen kympin väliajan: 45.01. Homma eteni täsmällleen suunnitelmien mukaan. Tiedän kokemuksesta, että puolimaraton juostaan kuitenkin vasta 15 kilometrin jälkeen. Seuraavan kierroksen keskittyisin vain pitämään juoksun rentona ja katselisin Sannan rytmikästä askeltamista edelläni. Sanna huuteli minulle kilometrien väliaikoja ja muisti vähän väliä kehua sitkeyttäni. Kilometrit etenivät yllättävän nopeasti, kun vain aivottomana seurasin johtajaani. Kilometrien 11-15 vauhdit olivat 4:29, 4:30, 4:33, 4:25 ja 4:31.
Kun lähdimme viimeiselle kierrokselle, juoksu ei tuntunut enää rennolta. Mitään seinää ei ollut tullut vastaan, mutta vauhdin pitäminen kävi selvästi haastavammaksi kilometri kilometriltä. Olin aiemmilla kierroksilla väistellyt vesilammikoita, mutta nyt juoksin niiden läpi, etten käyttäisi turhaa energiaa pomppimiseen. Sanna laski jäljellä olevia kilometrejä alaspäin ja tsemppasi. ”Jaksat mielettömän hyvin. Tämä on Lilli sun päiväsi!” Noilla pienillä lausahduksilla oli valtava vaikutus psyykeeni. Olisipa kisoissa aina joku kuiskimassa tsemppilauseita korvaani! Ehkä minun pitää opetella kuiskimaan niitä itse itselleni jatkossa.
Kun matkaa maaliin oli 3,5 kilometriä, pyysin Sannaa hidastamaan vähän vauhtia. Halusin varmistella, etten sippaisi ennen maalia. Halusin juosta ehjän juoksun. Sanna lupasi hidastaa. Juoksimme kuitenkin juuri reitin nopeinta osuutta, joten todellisuudessa pysyimmekin edelleen tavoitevauhdissa. Onneksi en tiennyt sitä. Oli helpottavaa ajatella, että vauhti hidastui. Tätä vauhtia kyllä jaksaisin maaliin.
Kaksi kilometriä ennen maalia jalat olivat jo aika painavat. Ei tuntunut yhtään hyvältä. Sinnittelin Sannan perässä sisulla. En halunnut luovuttaa, koska matkaa oli niin vähän jäljellä. Nyt tiesin jo, että vanha ennätys paranee, mutta en ollut koko viimeisen kierroksen aikana uskaltanut vilkaistakaan kelloon, joten en tiennyt tarkkaan, miten paljon vauhtimme oli hidastunut.
Viimeisen kilometritolpan jälkeen, Sannan selkä alkoi loitota. En vain pysynyt enää hänen kannoillaan. Päätin, etten päästä Sannaa ainakaan kauas. Tein hartiavoimin töitä verenmaku suussa. Psyykkasin itseäni. Tältä puolimaratonin viimeisellä kilometrillä pitääkin tuntua. Enää pari minuuttia ja sitten saisin hellittää. Olin saanut juosta hyvävointisena melkein koko matkan. Tämän tuskan kestäisin kyllä.
Parikymmentä metriä ennen maalia näin kellon. En ollut uskoa silmiäni. Ylitin maaliviivan ajassa 1:34:54! Minä tein sen! Halasimme Sannan kanssa pitkään. Sanna oli päättänyt pistää minut lopussa koville, koska hän tiesi, että pystyisin onnistuneella viimeisellä kilometrillä juuri ja juuri alittamaan tuon haamurajan. Todellisuudessa vauhtini ei hidastunut lopussa vähääkään, vaan Sanna itse otti pienen loppukirin. Se toimi! Viimeisten kuuden kilometrin vauhdit olivat 4:23, 4:29, 4:26, 4:31, 4:33 ja 4:28. Koko puolimaratonini keskivauhti oli tasan 4:30 min/km. Sanoisin, että jänis hoiti hommansa aika nappiin.
Olen saanut välillä kritiikkiäkin siitä, että jossittelen liikaa kisasuorituksiani. Olen aika kokematon kilpailija vielä, ja koen aika usein, etten saa puristettua itsestäni ihan kaikkea kisoissa. Minulla on vielä paljon opittavaa. Nyt ei jäänyt kyllä tippaakaan jossittelun varaa. Annoin aivan kaikkeni. Olen täydellisen tyytyväinen juoksuuni. Ajallisesti onnistuneen kisan lisäksi otimme naisten puolimaratonilla kaksoisvoiton. Kilpailimme kuitenkin eri sarjoissa, joten saimme molemmat tuulettaa onnistunutta juoksua korkeimmalla korokkeella.
Jouduimme odottamaan palkintojenjakoa yli neljä tuntia, koska se järjestettiin vasta viideltä. Onneksi kisakeskus sijaitsi kylpylässä. Saunoimme ja lilluttelimme kylpylän altaissa kaikessa rauhassa. Sen jälkeen menimme vielä yläkertaan MassageNu -hierontakeskukseen palauttavaan magnesiumhierontaan. Taivaallista!
Koko reissusta jäi todella miellyttävä maku. Maarianhamina näyttäytyi meille hiljaisena, puhtaana ja erittäin lämminhenkisenä paikkana. Perille pääsi helposti laivalla, joskin Helsingistä käsin aikataulut olivat hieman haastavat (Saapuminen Maarianhaminaan klo 4:30 ja lähtö takaisin Helsinkiin klo 23:45). Åland Marathonia voi ehdottomasti suositella, jos miettii toimivaa ja nopeaa syysjuoksutapahtumaa. Sää saaristossa on lokakuun lopussa aina arvoitus, mutta elämässä pitää olla välillä vähän jännitystä.
❤ Lilli G (Instagramissa lilligronroos)
Edit: Korjasin otsikon typon.
Lilli G 