Run, eat, sleep, repeat – Juoksuleirillä harrastelijakin pääsee maistamaan ammattiurheilijan elämää

Vietimme Helsingin juoksijoiden maratonklubin perinteisen talvileirin Vierumäellä  viikonloppuna. Osallistujia oli parikymmentä ja valmentajia kolme. Maratonklubin jäsenet ovat aikuisia kilpakuntoilijoita, joilla suurimmalla osalla on takanaan vähintään yksi maraton. Klubissa valmentajina toimivat Pasi Päällysaho ja Tero Knuutila. Leirillä mukana oli myös Visa Orttenvuori.

Vahvasti ruuhkavuosia elävänä nautin suunnattomasti treenaamisen, ruuan ja levon täyttämistä leiripäivistä. Arjessa tavoitteellinen kestävyysjuoksuharjoittelu vaatii paljon yhteensovittamista ja joustamista. Pyrin suunnittelemaan viikkotreenini siten, että ehdin viettämään mahdollisimman paljon aikaa perheeni kanssa. Juoksen esimerkiksi työmatkoja ja käyn vain kerran viikossa maratonklubin yhteistreeneissä. Teen viikonloppuisin yleensä aina vähän töitä, jotta voisin viikon aikana käydä ainakin kerran treenaamassa päiväsaikaan hyppytunnilla. Leirillä yhteensovittamista vaati lähinnä ruokailujen sijoittaminen sopivasti treenien väliin.

Kelit olivat kohdallaan Vierumäellä.

Leiriviikonloppumme alkoi perjantaina iltapäivällä yhteislenkillä. Hölkkäilimme reilun puoli tuntia, minkä jälkeen pidin juoksijoille pilatestunnin. Moni maratonklubin jäsen on vakiokävijä pilatestunneillani. Olen kirjoittanut aiemmin blogitekstin juoksun ja pilatesharjoittelun yhteyksistä (linkki). Pilateksen ja illallisen jälkeen kävimme saunomassa ja uimassa.

Lauantai alkoi aamulenkillä klo 7:00. Juoksimme noin 40 minuuttia, teimme lyhyet venyttelyt ja suuntasimme aamupalalle. Aamupalan jälkeen oli parin tunnin lepo, jonka aikana oli aikaa latautua päivän päätreeniin, määräintervalleihin. Alle 3:30 maratonjuoksijoiden treeni oli 10 x 600 metriä noin maratonvauhtista juoksua sekä 10 x 200 metriä noin 10 kilometrin kisavauhtia. Olen juossut syyskuisen Tallinnan maratonin jälkeen hyvin vähän vetoja, joten ratajuoksussa olo oli kuin varsalla kesälaitumella. Onneksi minulla oli vauhdinpitäjänä kokeneempi maratoonari Virpi, joka piti huolen siitä, ettemme lähteneet keulimaan vauhtien kanssa liikaa. Pasilla oli myös mukana laktaattimittari, jonka avulla varmistin, että treeni pysyi riittävän maltillisena.

Onnistuneen treenin jälkeen on helppo hymyillä.

 

Määräintervallien jälkeen kävimme lounaalla ja siirryimme takaisin lepäämään ja latautumaan päivän voimaharjoitteluosuuteen. Voimaharjoitteluosuus alkoi reilun tunnin luennolla, jossa kävimme läpi voimaharjoittelun perusteita ja sen merkitystä aktiivisesti harjoittelevalle kilpakuntoilijalle. Olen valmistellut blogitekstiä kestävyysharjoittelun ja voimaharjoittelun yhdistämisestä ja julkaisen sen lähiaikoina. Luennolta siirryimme kuntosalille käymään läpi erilaisia kestävyysjuoksijalle sopivia nopeusvoimaharjoitteita.

Voiman lajit. Pohdin pian ilmestyvässä seuraavassa blogitekstissäni kilpakuntoilijan voimaharjoittelua. Kuvassa toinen maratonklubin valmentaja, Tero Knuutila.

Kun päivällisen jälkeen laskeuduimme mäkeä alas rantasaunaan, jalat olivat aivan lopussa. Ilahduttavaa oli, että lihasväsymys tuntui erityisesti pakaroissa, takareisissä ja pohkeissa, koska olen pyrkinyt aktiivisesti syksyn aikana lisäämään pakaran työntövoimaa. Olen kärsinyt pitkään kuolleen pakaran oireyhtymästä juoksussa. Ehkä vihdoin takaketjusta alkaa löytyä elon merkkejä.

Visa Orttenvuori opetti meille erilaisia juoksijalle sopivia voimaharjoitteita kuntosalilla. Koska takana oli pitkä määräintervalliharjoitus, painot piti pitää maltillisina.

Ilta venyi pitkäksi, mutta onneksi sunnuntaiaamun aikataulu oli armollinen ja ehdin saada ihan kelpo yöunet fyysisesti raskaan treenipäivän päälle. Sunnuntaiaamun pitkis suuntautui Ilves- reitille kauniisiin talvisiin metsämaisemiin. Teimme kahden tunnin peruskestävyyslenkin ja tällä kertaa kilometrejä kertyi lenkillä vain noin 16, koska maasto oli mäkistä ja etenimme maltilla. Ylämäkien kävely oli järkevää, koska treenin piti olla nimenomaan peruskestävyysharjoitus.

Sunnuntaiaamun pitkis viimeisteli juoksuleirin. Kuvassa vasemmalla maratonklubin toinen valmentaja, Pasi Päällysaho. Kuvan otti Visa Orttenvuori.

Moni pitää kestävyysjuoksua yksinäisenä lajina. Parasta juoksu on kuitenkin yhdessä. Olen kehittynyt todella paljon liityttyäni Helsingin juoksijoihin ja seuratovereista on tullut minulle tärkeitä. Pyrin välttämään läheisteni uuvuttamista juoksuaiheisella höpötyksellä (aina siinä onnistumatta), mutta maratonklubilaisten kanssa voin vääntää loputtomiin kaikesta, mikä liittyy edes löyhästi juoksuharjoitteluun.

Tavoitteellinen juoksuharjoittelu on minulle tärkeää, mutta samalla se on välillä haastavaa pikkulapsiperheessä. Arjessa rytmitän treenaamistani perheen ehdoilla, juoksuleirillä sain hetken omistautua vain ja ainoastaan harjoittelulle. Se oli terapeuttista, vaikka viikonlopun päätteeksi olikin tietysti jo kauhea ikävä kotiin.

 

 

Tavoitteellinen treenaaminen ja ruuhkavuodet

Miten pienten lasten vanhempi ehtii treenata tavoitteellisesti? Tämä kysymys on meidän perheessä hyvin ajankohtainen, sillä olen palaamassa töihin reilun vuoden hoitovapaarupeaman jälkeen. Hoitovapaalla on ollut ihanaa. Sen lisäksi, että olen ehtinyt viettää paljon aikaa lasteni kanssa ja tarjota heille kiireettömän arjen, olen ehtinyt treenata tavoitteellisesti ilman työn tuomaa kuormaa. Harrastan maratonjuoksua, mikä on aikaa vievää touhua. Elokuussa arkirytmimme muuttuu, kun jatkan työtäni lukion liikunnan ja terveystiedon opettajana. 

Ymmärrän ihmisiä, jotka kokevat, ettei lapsiperhearjessa jää aikaa liikunnalle. Uskallan kuitenkin väittää, että liikuntaan käytetty aika maksaa itsensä takaisin. Minun täytyy saada purettua energiaa, muuten en voi hyvin. Hyvinvoivana jaksan olla paremmin läsnä lapsilleni ja samalla tarjoan heille esimerkin aktiivisesta elämäntavasta. Mieheni on onneksi toistaiseksi ollut erittäin ymmärtäväinen runsaan liikkumisen tarpeeni suhteen. Kiitos, Veikko! 😍 Lisäksi saamme tarvittaessa apuja lastenhoitoon molemmilta isovanhemmilta, mikä helpottaa arjen palapeliä. Olen siitäkin kovin kiitollinen.

Vaikka otan treenille paljon aikaa, pyrin pitämään tavoitteeni kuntourheilussa sellaisina, että ne on saavutettavissa ilman ammattimaista urheiluharjoittelua. Kun tavoitteet on asetettu arjen realiteetit huomioiden, on tasapainon löytäminen helpompaa. Alle olen listannut keinoja, joiden avulla pystyn treenaamaan ainakin jossain määrin tavoitteellisesti ruuhkavuosista huolimatta.

Tärkeät harjoitukset kalenteriin

Teen 2-3 ydinharjoitusta viikossa. Viikonlopun pitkä lenkki ja 1-2 vauhtitreeniä merkitsen perheen yhteiseen kalenteriin. Kerran viikossa  pyrin tekemään vauhtitreenin juoksuporukassa Helsingin maratonklubilaisten kanssa. Ydintreenien lisäksi lenkkeilen ja teen lihaskuntoa sovitellen milloin mihinkin väliin luovuutta käyttäen. Tavoitteeni on juosta vähintään viitenä päivänä viikossa.

Lyhyt lenkkikin lasketaan lenkiksi

Tiedän, että hyvästä ennakkosuunnittelusta huolimatta treenimäärät jäävät välillä suunniteltuja vähäisemmiksi. Jos arki kuormittaa, voin vaihtaa 15 kilometrin lenkin kymmeneksi ja 10 kilometrin lenkin viideksi. Kukaan ei siihen kuole. Korkeintaan ennätykset jäävät seuraavalla kaudella saavuttamatta, mutta ei tässä nyt Suomen mestaruuksista taistella muutenkaan, joten väliäkö sillä. Ennätysvauhti on sitten mukava yllätys, jos sellaiseen yllän.

Työmatkaliikunta

Työmatkani on lyhimmillään pituudeltaan vajaa 6 kilometriä. Aika mainion pituinen aamulenkkimatka. Työsuhde-etuihini kuuluu onneksi henkilökohtainen pukuhuone ja suihkutila, joten kamppeiden säilyttäminen ja peseytyminen eivät tuota ongelmia. Juoksureppuun mahtuu välttämätön. Jos laiskottaa, voin pyöräillä. Pyöräillenkin työmatkasta tulee yhteensä puoli tuntia peruskestävyysharjoittelua päivään. Se on parempi kuin ei mitään. Sitä paitsi pyörällä pääsen töihin melkein puolet nopeammin kuin julkisilla liikennevälineillä. Se motivoi tarttumaan mielummin pyöräilykypärään kuin matkakorttiin. Jos iltapäivällä ei ole kiire, kierrän kotiin juosten mutkien kautta.

Minulla on siitä hauska työ, että voin välillä liikkua myös työpäivien aikana. Pallopelitunneilla saan hien pintaan, kun yritän pysyä lukiolaisten perässä. Toisaalta käytän välillä myös hyppytunteja liikkumiseen. Ennen juoksukisapäiviäni liikuntakursseilla on taatusti ohjelmassa kehonhuoltoa ja venyttelyä. 😄

Lasten kanssa liikkuminen

Mitä vanhemmaksi pojat kasvavat, sitä helpompi on liikkua yhdessä siten, että myös vanhemmat saavat hien pintaan ja sykkeen koholle. Olen yrittänyt saada eskari-ikäisestä esikoisestamme itselleni lenkkikaveria viereeni pyöräilemään. Toistaiseksi hän suostuu lähtemään sillä ehdolla, että saa itse valita reitin ja vauhdin. Kohta kolmevuotias kuopus jaksaa istua vielä ihan tyytyväisenä juoksurattaissa. Olen valmis kiertämään lähikortteleita vaihtelevalla vauhdilla, jos lapseni nauttivat siten lenkkeilystä kanssani, vaikka itse mielummin määräisin reitin ja tahdin. Ehkä jonain päivänä toiveeni toteutuu.

Yleisurheilukenttä on todella virikkeellinen ympäristö lapsille. Jos saan toisen aikuisen vahtimaan lapsia vetotreenin ajaksi, lapset voivat tulla mukaan katsomaan ja touhuamaan. Treenien loputtua voin vielä leikkiä kentällä lasten kanssa. Mielestäni on tärkeää, että lapset näkevät minut välillä urheilemassa.

Yksi mahtavimmista keksinnöistä, joihin olen törmännyt, on polkupyörään kiinnitettävä hinauspuomi. Esikoisemme oppi pyöräilemään ilman apupyöriä viime kesänä. Siitä lähtien olemme tehneet pyöräretkiä siten, että hänen pyöränsä on kiinnitettynä omaani. Lapsi jaksaa polkea aika pitkiäkin matkoja hinauspuomin avulla, koska hänellä on mahdollisuus tarvittaessa levätä. Säännölliset evästauot kuuluvat tietysti tällaisilla pyörälenkeillä asiaan, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Hinauspuomipyöräily on mainiota matalatehoista pk-harjoittelua.

 

Hinauspuomia voi käyttää lapsen kanssa sitten, kun hän osaa pyöräillä itsenäisesti.

 

Hiekkalaatikon ääressä saa aikaan hyvän kuntopiirin. Kahvakuula on helppo raahata ulos. Puiston penkeille voi hyppiä. Keinu on oiva jumppalaite. Lasten tempputangot toimivat myös leuanvetoihin. Vain mielikuvitus on rajana. Hiekkalaatikkokuntopiireissä minulla on tosin aina se mentaliteetti, että jokainen toisto on plussaa. Joskus saan tehtyä kovatehoisen lihaskuntotreenin, toisinaan päädyn ohjailemaan lasten leikkejä tai paikkaamaan haavoja.

Uni ja lepo ovat kaiken perusta

Vähintään 7 tunnin yöunet saavat mennä prioriteettilistalla aamulenkkiä ja työkiireitäkin korkeammalle. Kuopuksemme heräili 2,5 vuotta öisin. Pahimmillaan heräsin 8 kertaa yössä. Olen viimeisen puolen vuoden aikana oppinut taas nukkumaan. Unen merkitystä jaksamiselle ei voi liikaa korostaa, sillä se vaikuttaa kaikkeen. Unen lisäksi aion muistaa pitää huolen siitä, ettei arjen kokonaiskuorma kasva liian suureksi. Jos arjessa on paljon muita kuormitustekijöitä, pitää treenitehoja laskea. Arjen kokonaiskuormitus vaikuttaa siihen, miten keho ottaa vastaan kovaa treeniä. Ihminen ei ole kone.

On tavallaan raskas kombo pyrkiä treenaamaan tavoitteellisesti samalla kun ruuhkavuodet painavat päälle. Toisaalta koen, että saan treenistä energiaa arjessa jaksamiseen. Olen liikkunut koko ikäni, enkä voi hyvin, jos en saa rasittaa itseäni fyysisesti. Juoksulenkillä stressitasot laskevat ja aivot lepäävät. Vaikka treeni on välillä pois lasten kanssa vietetystä ajasta, saavat lapset palkinnoksi paremmin voivan vanhemman sekä esimerkin liikunnallisesta elämäntavasta. Elämää ei kuitenkaan kannata ottaa liian tosissaan. Aina tulee uusia juoksukisoja, mutta lapset ovat pieniä vain kerran.

Olisi kiva kuulla teidän muidenkin kokemuksia siitä, miten olette saaneet yhdistettyä liikuntaharrastukset ja pikkulapsiarjen.

Tein hiljattain avoimen profiilin Instagramiin (lilligronroos). Pistä seurantaan, jos haluat seurata treenejäni ja meidän perheen menoa.

Edit 24.7.2018: Lisäsin tärkeän maininnan isovanhempien osallistumisesta lastenhoitoon.

(Julkaisin tämän tekstin osoitteessa lilligronroos.blogspot.com 28.7.2018)

Sykerajat tuovat varmuutta treenaamiseen

Oletko koskaan selvittänyt henkilökohtaisia sykerajojasi? Olen itse seuraillut sykkeitä treenatessani jo 15 vuoden ajan. Kävin kuitenkin vasta viime helmikuussa mittaamassa sykerajani. Sykerajojen selvittämisestä on ollut todella paljon apua juoksuharjoitteluuni. Kerron tässä postauksessani perustietoa sykkeiden hyödyntämisestä harjoittelussa, sekä avaan sitä, miten olen itse hyödyntänyt henkilökohtaisia syketietojani.

Perustietoa sykeharjoittelusta

Maksimisykkeen, eli maksimaalisessa rasituksessa saadun korkeimman mahdollisen sykelukeman, voi arvioida esimerkiksi laskukaavalla 220 – ikävuodet. Maksimisyke siis laskee iän karttuessa. Yksilöiden välillä on paljon vaihtelua maksimisykkeissä, eikä maksimisyke kerro fyysisestä kunnosta mitään. Sykkeen voi saada lähelle maksimia esimerkiksi siten, että huolellisen lämmittelyn jälkeen juoksee loivaa ylämäkeä kiihtyvällä vauhdilla pari kertaa, toisen vedon lopussa uupumukseen asti.

Maksimisykkeen perusteella voi arvioida omat tehoalueensa (peruskestävyys noin 60-75 %, vauhtikestävyys noin 75-85 % ja maksimikestävyys noin 85-100 % maksimisykkeestä). Aerobinen kynnys sijoittuu peruskestävyys- ja vauhtikestävyysalueen väliin ja anaerobinen kynnys vauhtikestävyys- ja maksimikestävyysalueen väliin. Kun liikutaan peruskestävyysalueella, aerobisen kynnyksen alapuolella, verenkiertoon ei pääse kertymään laktaatteja. Harjoittelu on niin matalatehoista, ettei se juurikaan hengästytä (PPPP = pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta). Aerobisen kynnyksen yläpuolella tapahtuvassa vauhtikestävyysharjoittelussa veren laktaatit lähtevät nousuun, mutta elimistö pystyy vielä poistamaan niitä. Vauhtikestävyysharjoittelu on jo selvästi hengästyttävää (PPP = pitää pystyä puhumaan). Mitä kovempaa harjoittelu on intensiteetiltään, sitä nopeammin veren laktaattipitoisuus kasvaa. Anaerobisen kynnyksen yläpuolella tapahtuva maksimikestävyysharjoittelu uuvuttaa juoksijan hyvin pian, koska elimistö ei ehdi enää poistamaan kertyneitä laktaatteja. Maksimikestävyysharjoitukset ovatkin kestoltaan lyhyitä.

Kestävyyslajien harrastajan tulisi treenata suurimmaksi osaksi peruskestävyyttä. Jos haluaa treenata nousujohteisesti, peruskestävyysharjoittelun ohella treeneissä olisi hyvä olla 1-2 vauhtikestävyysalueelle sijoittuvaa treeniä viikossa (tasavauhtiset reippaat, intervallit, vedot jne.). Hyvälle peruskestävyyspohjalle on helppo rakentaa vauhtikestävyyttä, joten peruskestävyysharjoitteluun kannattaa panostaa.

Moni harrastajajuoksija juoksee peruslenkkinsä liian kovaa, peruskestävyysalueen ylärajoilla tai vauhtikestävyysalueella. Tämä ei kehitä kestävyysominaisuuksia optimaalisesti. Jotta fyysinen kunto voi kehittyä, täytyy elimistölle antaa aikaa palautua. Superkompensaatioksi kutsutaan ilmiötä, jossa fyysinen kuormitus laskee elimistön suorituskykyä hetkellisesti, mutta palautumisen myötä suorituskyky nousee lähtötasoa korkeammalle. Se, kuinka paljon aikaa harjoituksesta palautuminen vaatii, riippuu erityisesti harjoituksen kestosta, intensiteetistä, fyysisestä kunnosta ja harjoittelutaustasta. Palautuminen ei tarkoita vain sohvalla makaamista, vaan palauttavaa harjoittelua on kaikki matalatehoinen fyysinen aktiivisuus. On hyvä huomioida, että arjen kokonaiskuormitus ja unen määrä vaikuttavat myös palautumiseen.

Pikavoittoja ei harjoittelussa ole tarjolla, vaan maltillinen nousujohteisuus sekä määrissä että tehoissa takaa kunnon kehittymisen pikkuhiljaa. Maltillisuus ennaltaehkäisee myös rasitusvammoja. Aloittelevat juoksijat saattavat aluksi joutua kävelemään ainakin osittain peruskestävyyslenkkinsä, mutta maltti kannattaa, sillä pikkuhiljaa elimistö tottuu rasitukseen ja vauhtia voi lisätä sykkeitä nostamatta. Riittävä lihaskuntoharjoittelu ja kehonhuolto tukevat juoksuharjoittelua.

Maratoonarin tasotesti

Kävin viime talvena juoksemassa Liikuntamyllyssä juoksuvalmentaja Pasi Päällysahon järjestämän maratoonarin tasotestin. Juoksin 7 x 2000 metrin vedot siten, että jokainen veto oli kovempi kuin edellinen. Pasi oli laskenut vauhdit aiempien juoksutulosteni perusteella. Tavoitevauhdeissa pysyminen onnistui valojäniksen avulla. Jokaisen vedon välissä minulta tarkistettiin sykelukema ja mitattiin sormenpäästä veren laktaattipitoisuus. Pasi Päällysaho tekee myös helpommin lähestyttäviä juoksijan tasotestejä, joissa juostaan 6-8 x 1000 metriä. Voit lukea lisää testeistä Pasin nettisivuilta (linkki).

Testini tulokset olivat seuraavat: Peruskestävyysalueeni on 135-156 (pk1) ja 156-161 (pk2), vauhtikestävyysalueeni taas 161-173. Näin ollen aerobinen kynnykseni on 161 ja anaerobinen kynnykseni 173. Maratoonarin tasotestissä ei juosta uupumukseen asti, joten maksimikestävyysalueen ylärajaa (=maksimisyke) ei määritelty. Uskon sen olevan noin 185, mikä on laskennallinen maksimisykkeeni (ks. laskukaava ylempänä). Maratonkynnykseni on 165, mikä tarkoittaa sitä, että jos hyvänä päivänä hyvin treenanneena juoksen maratonin, jaksan maaliin saakka, kunhan sykkeeni ei ylitä maratonkynnystäni ennen viimeisiä kilometrejä. Maratonin loppupuolella syke nousee helposti yli maratonkynnyksen mm. elimistön lämpenemisen ja nestevajeen seurauksena. Puolimaratonilla voin pitää sykkeen muutaman lyönnin maratonkynnystä korkeammalla ja kympin kisassa taas edelleen vähän korkeammalla (anaerobisen kynnyksen tuntumassa).

Miten hyödynnän sykerajojani 

Harjoitteluuni on tullut lisää varmuutta maratoonarin tasotestin jälkeen. Tiedän varmemmin, minkälaisilla sykkeillä minun kannattaa mikäkin harjoitus juosta. Seuraan harjoittelussa sykkeitä enemmän kuin vauhteja. Laadukas treeni on purrut, sillä kuntoni on kasvanut kevään ja kesän aikana selvästi. Pyrin pitämään sykkeeni peruskestävyyslenkeillä 135-145:ssä, jotta vauhtiskaalaa tulisi paljon vauhtikestävyyslenkkeihin verrattuna. Lämmittelyt ja peruskestävyyslenkit juoksen yleensä noin 6:30-5:30 min/km vauhdeilla, tasavauhtiset reippaat lenkit maratonkynnystä silmällä pitäen, eli vauhtikestävyysalueen alarajoilla noin 4:45-5:00 min/km vauhdeilla. Vedoissa sykkeet nousevat yli maratonkynnyksen, välillä jopa anaerobiselle kynnykselle. Näin minulle tulee harjoitusta koko vauhtikestävyysalueelle.

Tällä pitkiksellä sykkeet pysyivät mainiosti pk1- alueella.
Pari isompaa mäkeä ja pieni vauhtileikittely lopussa
nostivat keskisykettä hieman.

Maratonkynnyksen tietäminen on tuonut minulle malttia erityisesti reippaille tasavauhtisille lenkeille. Samalla olen alkanut nauttia niistä aiempaa enemmän. Minulla lähtee helposti niin sanotusti mopo keulimaan, kun on tarkoitus juosta kovaa. Kun pidän huolen, ettei syke nouse yli maratonkynnyksen, reippaiden lenkkien tekeminen tuntuu jopa ajoittain miellyttävältä. Lenkeistä palautuminen sujuu myös nopeasti. Matalatehoiset peruskestävyyslenkit ovat olleet aina makuuni. Näillä lenkeillä lähden nautiskelemaan maisemista, välillä kuuntelen äänikirjaa. Hektisessä arjessa peruskestävyyslenkit toimivat mainiona mielen rauhoittajana.

Olen juossut vasta yhden kilpailun, puolimaratonin, maratoonarin tasotestin tekemisen jälkeen. Aiempi ennätykseni puolimaratonilla oli 1:42:59. Tavoittelin nyt 1:40 aikaa. Uskalsin kuitenkin pitää juoksuvauhtini tavoitetta kovempana, koska sykkeet pysyivät aisoissa. Oli levollista juosta, kun sykelukemani kertoivat minun jaksavan maaliin asti, vaikka välillä tuntuikin pahalta. Juoksin kisan keskisykkeellä 166 ja lopputuloksena oli aika 1:37:53. Se ylitti kaikki odotukseni.

Kuvassa näkyy huhtikuussa juoksemani puolimaratonin data. En ollut päivittänyt kellooni henkilökohtaisia sykerajojani, joten värikoodit eivät pidä paikkaansa.

Aion juosta syyskuussa Tallinnan maratonin niin sanotusti sykkeillä. Olen juossut aiemmat maratonini varmistellen, koska en ole luottanut jaksamiseeni.  Tähän mennessä ennätykseni maratonilla on 4:02. Nyt lähden juoksemaan aerobisen kynnyksen tuntumassa pitäen huolta, ettei sykkeeni nouse yli maratonkynnyksen (165) ennen viimeistä kymmentä kilometriä. Aika näyttää, pääsenkö maaliin asti. Lupaan kirjoittaa tänne rehellisen kisaraportin Tallinnan maratonista, kävi miten kävi. 😊

Minulla on muuten nykyään julkinen Instagram-tili nimellä lilligronroos. Pistä seurantaan, jos haluat seurata päivityksiäni.

Olen hyödyntänyt tekstissä teosta: Anttila, S., Hänninen, H., Kotiranta, K., Lehtinen, T., Paunonen, A. Juoksijan harjoitusopas. Askeleet Cooperista maratoniin. Saarijärven Offset Oy 2013.

Kiitos myös Pasi Päällysaholle osaamisen jakamisesta!

Edit: Tein pari pientä korjausta 11.7.2018 klo 19:35.

(Julkaisin tämän tekstin osoitteessa lilligronroos.blogspot.com 11.7.2018)