Luonnon leikkikenttä tukee taaperon kehitystä

Taannoinen kirjoitukseni lasten liikunnasta herätti paljon keskustelua. Moni komppasi minua. Toisaalta kävin myös tärkeää keskustelua siitä, miten vaikea voi olla ymmärtää sellaisten perheiden todellisuutta, joissa voimavarat ovat syystä tai toisesta vähissä, eikä apua ole riittävästi saatavilla. Yhteiskunta asettaa meille vanhemmille nykyään monenlaisia paineita ja monien näkemys hyvästä vanhemmuudesta on aika vaativa. Jos voimavarat ovat vähissä, eikä apujoukkoja ole lähettyvillä, on mielestäni tärkeää löytää sopivaa armollisuutta myös fyysisen aktiivisuuden suositusten noudattamiseen. Päivittäinen ulkoilu tekee kuitenkin elämäntilanteesta riippumatta hyvää niin lapsille kuin aikuisillekin. Luonto hoitaa kehoa ja mieltä. Blogiani jo pitkään seurannut Lotta Katajapuu tuli vierailevaksi kirjoittajaksi blogiini kertomaan taaperoikäisten lasten fyysisestä aktiivisuudesta. Moni Lotan mainitsema asia pätee myös vanhempien lasten kanssa. Kuten Lotan tekstistä käy ilmi, lopulta aika yksinkertaisilla asioilla voi tukea lapsen fyysistä aktiivisuutta, motorista kehitystä ja luontosuhdetta. Tästä eteenpäin tämä blogi on Lotan kirjoittama.

Lilli kirjoitti jokin aika sitten lapsen oikeudesta riittävään fyysiseen aktiivisuuteen. Me aikuisethan olemme usein niitä, jotka estämme tai mahdollistamme lasten fyysisen aktiivisuuden. Me annamme esimerkin teoillamme ja puheillamme ja ensimmäiset ikävuodet ovat omimpiaan terveellisten elintapojen omaksumiselle. Kirjoitan tätä tekstiä ennen kaikkea kahden liikkuvaisen pojan äitinä ja luontoliikkujana mutta myös terveydenhoitajana ja terveys- ja liikunta-alan YAMK-opiskelijana. Toivon ainakin, että olemme puolisoni kanssa saaneet tartutettua lapsiimme aktiivisen ja luonnossa liikkumista arvostavan elämän mallin.

Hypätäänpä hetkeksi taaperon kumppareihin: 1–3- vuotiaille ei ole yleensä vielä ohjattua liikuntaa eikä mielestäni pidäkään olla. Tämä ikä on merkittävä vaihe kehityksen, tunnesäätelytaitojen ja oppimisen kannalta ja fyysinen aktiivisuus oiva keino avittaa näitä. Taaperot ovat rohkeita tutkimusmatkailijoita ja samalla, kun opastamme pienokaisiamme liikkujiksi, omakin fyysinen aktiivisuus usein lisääntyy ja näin ollen hyvinvointi vahvistuu. Tähän kun lisätään luontoelementit, ollaan jo hyvällä polulla! Taaperoikäisen kehitys on hyvin kokonaisvaltaista ja kaikki aistit ovat jatkuvasti valppaina. Mikä olisikaan siis parempi paikka mahdollistaa taaperolle monipuolisia ärsykkeitä kuin luonnossa liikkuminen?

Luonto liikuttaa ja lisää hyvinvointia

Kun puhun tässä yhteydessä liikunnasta, tarkoitan kaikkea aktiivista liikkumista, sitähän lapsi tekee, kun hänelle vain annetaan siihen mahdollisuus. En siis ajattele, että taaperon pitäisi liikkua tavoitteellisesti, kunhan päivittäin saa toteuttaa itseään ja harjoitella taitoja. Karkeamotoriset taidot pääsevät vahvistumaan epätasaisilla alustoilla liikkuessa; kantojen ja lumikasojen päälle kiivetessä tai suuren kuusen alle mönkiessä. Vastustuskyky lisääntyy, kun pienet sormet tutkivat sammalmättäitä, kuralätäköitä ja poimivat marjoja suoraan metsästä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että luonnossa enemmän aikaa viettävillä ihmisillä on pienempi riski mm. astmaan ja allergioihin (Lähde: Suomalainen Green Care-tietokortti, https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/546398/GreenCare_tietokortti_3_tulostus.pdf?sequence=1&isAllowed=y, viitattu 16.3.21 ). 

Vanhemman ja lapsen vuorovaikutus ei voi olla lisääntymättä, kun he yhdessä ihmettelevät muurahaisten taitoja, sammakonkutua, kasvimaan satoa, purojen virtausta tai eläinten jälkiä lumella. Ulkona liikkuminen ja oleilu rytmittää päivää ja pidentää yöunta (Lähde: Söderström ym. 2013. the quality on the outdoor environment influences childrens health. https://doi.org/10.1111/apa.12047, viitattu 16.3.2021). Ja täytyy muistaa, että taapero saattaa väsähtää nopeastikin, joka päivä ei tarvitse olla koko ajan menossa. Opit tunnistamaan lapsesi vireystilan, kun yhdessä touhuatte. Ruokakin maistuu usein paremmin, kun fyysisen aktiivisuuden lisääntyessä energiankulutus kasvaa. Muista siis ottaa myös välillä eväät mukaan vaikka retkeilisitte vain omalla takapihalla. Kun ruokailu tapahtuu erilaisessa ympäristössä, taapero saattaa innostua kokeilemaan uusia makujakin!

Luontokontakteja ympäri vuoden

Luonto on lähes kaikkien saavutettavissa. Metsät, pellot ja rantakalliot tuovat rajattomat mahdollisuudet taaperon tutkimusmatkoille ja urbaaneimmistakin ympäristöistä löytyy puistoja ja viheralueita, lampia, jokia, merenrantoja, ja puutarhapalstoja, kerrostalojen sisäpihojen hiekkalaatikoita ja pensaikkoja sekä kiipeilypuita. Kesällä liikkuminen ja ulos lähteminen on toki helpompaa koska omia taitoja harjoittelevan, kaiken tahtovan taaperon pukeminen on usein nopeampi toimenpide. Suosittelen kuitenkin hankkimaan hyvät vaatteet itselle ja lapselle erilaisiin sääoloihin, jolloin ulkoilu on mukavaa. 

Syksyn tullen kannattaa taaperonkin kanssa käydä tutkimassa metsän antimia, heitellä värikkäitä lehtiä ja loiskia kuralätäköissä. Ensilumi on lapsille usein riemun aihe ja vanhempikin voi innostua metsästämään lumihiutaleita kielelleen. Kun lunta ja pakkasta saadaan enemmän, kannattaa taaperoa kannustaa kiipeämään lumikasoihin, tekemään lumienkeleitä ja hiihtämisen alkeisiin voi myös tutustua tasaisella ladulla. 

Kevään tullen luonto herää ja tarjoaa taas paljon ihmeteltävää koko perheelle. Keväisistä puutarhatöistä löytyy pienille sormille sopivia puuhia ja kuinka ihanaa onkaan vaihtaa talvikengät kevyempiin! Potkupyörä on aivan loistava peli tasapainon harjoittamiseen ja tuo pikkuiselle uusia liikkumisen elementtejä. Vanhempikin pääsee jo hieman pidemmälle kävelylenkille, kun taapero potkuttelee vauhdikkaasti. Tärkeää kaikessa taaperon taitojen harjoittamisessa on toki huolehtia turvallisuudesta mutta liikaa ei saa rajoittaa tai tehdä puolesta. Kun taapero saa onnistumisen kokemuksia, haluaa hän kokeilla uudestaankin ja itsetunto vahvistuu. Kaikki siis voittavat. 

Ja ei kun pihalle!

Kuvat: Lotta Katajapuun kotialbumi.

Päiväretki Isosaareen

Kävimme viime viikolla päiväretkellä Isosaaressa. Isosaari on noin 76 hehtaarin kokoinen saari Suomenlinnasta etelään, jonka olemassaolosta en ole ollut aiemmin edes tietoinen. Saari oli vuoteen 2014 saakka puolustusvoimien käytössä ja se avattiin yleisölle vuonna 2017. Isosaareen pääsee yhdysaluksella Kauppatorilta ja matka kestää reilun puoli tuntia. Meidän neljän hengen perheeltä meno-paluu maksoi yhteensä 45 euroa. 

Varasimme paikat kymmeneltä lähtevään laivaan. Paikkoja ei olisi tosin varmaankaan tarvinnut varata etukäteen, koska ihmisiä ei ollut ruuhkaksi asti. Päiväretki alkoi laivassa perinteisin menoin: ”Äiti, milloin ollaan perillä? Äiti, mulla on nälkä. Milloin syödään? Äiti, täällä kannella on tylsää, mennään sisään. Äiti, ostetaan limua.” Pääsimme kuin pääsimmekin saareen asti ilman suurempia hermojen menetyksiä ja lähdimme oitis etsimään sopivaa paikkaa lounasruokailuun. Tärkein oli syytä hoitaa heti pois alta, jotta seurueen nuorempi jaosto jaksaisi seikkailla hyvällä mielellä. 

Vaikka heinäkuun alku oli ollut kylmä ja olimme varautuneet sen mukaisesti, kaikeksi yllätykseksi meri olikin saaren pohjoisrannalla lähes tyyni ja lämpötila reilusti yli kahdenkymmenen. Aivan yhdysaluksen laiturin vierestä löytyy entisen upseerikerhon ravintola, mutta olimme varustautuneet matkaan picnic-eväin. Leiriydyimme eväinemme ravintolan lähellä olevalle pienelle kauniille hiekkarannalle. Kokemusta häiritsi hieman hanhien uloste, jota löytyi joka paikasta rantahietikosta. Istuimme puunrunkojen päällä, pidimme kengät visusti jalassa ja kielsimme lapsia leikkimästä hiekassa. Yritimme välttää katsomasta jätöksiä ja keskityimme nauttimaan upeasta maisemasta.

Siirryimme ulosteiselta hiekkarannalta seuraavalle, huomattavasti siistimmälle rannalle, jonne pojat halusivat jäädä leikkimään. Vesi oli ihmeellisen kirkasta verrattuna esimerkiksi lähiuimarantamme veteen Herttoniemenrannassa. Melkein hetkeksi unohdin, miten saastunut Itämeri on. Istuskelin rantahietikossa ja ihailin lasteni leikkejä kivillä. Miten heistä onkin kasvanut jo noin isoja ja osaavia. ❤

Lapset olisivat jääneet leikkimään rantakiville varmaan koko päiväksi, mutta meitä aikuisia kiinnosti jatkaa retkeä eteenpäin. Saaren ympäri kulkee reilun kahden kilometrin mittainen reitti, jota pitkin pääsee näkemään vanhoja armeijan rakennelmia, saaren sisäosan luontoa, sekä eteläosan kalliorannat ja pirunpellon. Saaressa on myös torpedokoeasema, jonne tosin pääsee tutustumaan vain osallistumalla opastettuun kierrokseen. 

Saaren luonto yllätti minut täysin. Kun käveli hiekkateitä saaren sisäosassa, olisi yhtä hyvin voinut kulkea Hämeessä mökkimaisemissa. Luonto oli vehreää. Heinät ja maitohorsmat kasvoivat villeinä pientareilla, tuuheat koivu- ja havumetsät tarjosivat varjoa. Ei ollut tietoakaan pienistä rannikkoalueella usein kasvavista käppyrämännyistä. Karavaanimme kulkua hidastivat huomattavasti metsämansikat, joita oli tienpientareet punaisenaan. Ei sellaisia mansikka-apajia vain voi jättää huomioimatta!

Lapsia alkoi kyllästyttää hiekkatien tallustaminen. Olin jo aikeissa ehdottaa, että mennään takaisin leikkimään kiville pohjoisrantaan. Onneksi Veikko piti päänsä. Saaren etelärannasta avautui nimittäin aivan mielettömän hienot näkymät merelle. Aaltojen hiomat rantakalliot ja kivet palkitsivat pienetkin retkeilijät. Lapset löysivät hetkessä sisäiset ninjansa ja hyppivät edellämme ilosta kiljuen. Kimalteleva vesi houkutteli uimaan. Kun lasten uimataito vielä vähän karttuu, voi rantakallioilta pulahtaa veteen. 

Etelärannasta jatkoimme matkaa tutkimaan armeijan vanhoja rakennuksia. Kun saimme kierroksen päätökseen kahden maissa iltapäivällä, meillä oli aikaa vielä noin tunti paluulaivan lähtöön. Vaihdoimme uikkarit päälle ja menimme vielä uudestaan sinne siistimmälle uimarannalle. Saunakin oli lämmin, mutta jätimme saunomisen tällä kertaa väliin. Kun paluulaiva alkoi lähestyä Kauppatorita meitä, huusivat lapset yhteen ääneen: ”Ei lähdetä vielä, täällä on niin kivaa!”

Isosaari oli retkikohteena mainio. Verrattuna Suomenlinnaan ja Vallisaareen, väkeä oli ainakin meidän retkipäivänämme huomattavasti vähemmän. Saimme seikkailla lähes omassa rauhassamme. Saari on todella hyvin hoidettu ja luonto häkellyttävän kaunis. Ainoastaan hanhien osittain pilaamat uimarannat harmittivat. Ehkä kävijöitä ei ole tarpeeksi, että olisi järkevää lisätä resursseja rantojen siistimiseen. 

Neljä tuntia saaressa riitti ihan hyvin meille tällä kertaa, mutta pidempäänkin olisimme viihtyneet. Taidetaan seuraavalla kerralla ottaa teltta mukaan ja jäädä yöksi. Saarella saa nimittäin leiriytyä kymmenen euron hintaan. 

– Lilli G (Instagramissa lilligronroos)

Suutarin lapsella ei ole kenkiä: Miten saan nirson lapsen syömään enemmän kasviksia, hedelmiä ja marjoja?

Haaveillessani lapsista pidin itsestäänselvänä, että lapseni oppivat syömään monipuolisesti. Ihmettelin vanhempia, joiden lapset närppivät ruoka-annoksia. Siitähän se on kiinni, että totuttaa syömään erilaisia ruokia. How little did I know.

Reilun kuuden vuoden tutkimusmatka äitiyteen on opettanut minulle monen muun asian ohella nöyryyttä ja armollisuutta itseäni ja muita kohtaan. Kasvatusperiaatteita on hyvä olla, mutta kyky soveltaa on olennaista. Lapsia ei ole veistetty samasta puusta, joten se mikä toimii toiselle lapselle, ei välttämättä toimi toiselle.

Vanhempi lapseni on valikoiva ruoan suhteen. Valikoivuuden taso vaihtelee aika nirson ja erittäin nirson välillä. Uusien makujen maistaminen on vaikeaa. Valikoivuus näkyy erityisesti kasvisten ja marjojen käytössä. Suomalaisissa ravitsemussuosituksissa lapsille suositellaan viittä kasvis-, hedelmä- tai marja-annosta päivässä. Yksi annos on esimerkiksi puolikas hedelmä tai 1dl juuresraastetta. Keskimäärin suomalaislapset saavat kaksi annosta kasviksia päivässä (lähde THL). Toinen lapsistani saavuttaa suositukset päivittäin, toinen harvemmin.

Ruoan kanssa pelleily saa välillä hermoni riekaleiksi. Siinä, missä toinen lapsistamme ahmii lautasellisen erivärisiä kasviksia minuuteissa, toiselle kelpaavat tällä hetkellä lähinnä porkkana ja omena. Smoothiessa saa olla banaania, mustikoita ja kauramaitoa – mielellään samassa suhteessa kuin edellisellä kerralla, sillä vähänkään uudenmakuinen smoothie on epäilyttävää. Lähtökohtaisesti kaikki marjat ovat epäilyttäviä. Samoin suurin osa kasviksista. Paprikaa ei kannata maistaa, koska kaveri on kerran kertonut, että se maistuu bensalta. Salaatissa on outo suutuntuma. Kurkun kuoret ovat pahoja. Kuorittuna kurkku on epäilyttävää.

Terveystiedon opettaja sisälläni huutaa kauhusta, kun mietin, miten vähän suojaravintoaineita esikoisemme saa. Haluan opettaa lapsille rentoa suhtautumista ruokaan. Yritän keksiä  tapoja lisätä kasvisten määrää lastemme ruokavalioon, ilman paineita ja rennolla asenteella. Silti olen löytänyt itseni lahjomasta, kiristämästä ja uhkailemasta ruokapöydässä, kun lapsi ei ymmärrä parastaan.

Minulle on suositeltu kasvisten pilkkomista pieneksi ja piilottamista tuttuihin ruokiin. Tämä ei valitettavasti yleensä toimi, jos lapsella on tarkka makuaisti. Pienetkin vivahde-erot tutuissa ruoissa tekevät niistä helposti epäilyttäviä.

On onneksi pari hyväksi havaitsemaani keinoa kasvisten, hedelmien ja marjojen saannin lisäämiseksi. Ensinnäkin olen todennut, että pääruuan salaatti kannattaa mielellään tarjoilla erikseen jo ennen varsinaista ruoka-aikaa. Pikku Kakkosen aikana sohvalla nakerrettuna kasviksia ja hedelmiä menee sisään kuin huomaamatta – tosin vain niitä tuttuja ja turvallisia. Jostain syystä kasvikset uppoavat paremmin tikkuina kuin muun muotoisina.

Leffaeväät

Toinen hieno keksintö, jonka avulla olen saanut esikoiseni maistamaan jopa mansikoita, on smoothiemehujää. Ostin Etolasta kesällä mehujäämuotteja, ja olemme kokeilleet jo montaa erityyppistä makuyhdistelmää. Ilmeisesti jäisenä ruoka-aineet maistuvat vähemmän epäilyttäviltä.

 

 

Ruoalla on paljon muitakin merkityksiä kuin ravinnonsaanti, joten ruokahetkien on hyvä olla leppoisia, vaikka tarkoituksena olisikin rohkaista lasta kokeilemaan uusia makuja. Sen lisäksi, että lapsi oppii ruokahetkissä syömään erilaisia ruokia, oppii hän parhaimmillaan ruokapöydässä myös kiireetöntä yhdessäoloa, keskustelua ja tietysti pöytätapoja. Näitä on vaikea opettaa, jos pöydässä käydään valtataistelua vanhempien ja lasten välillä. Toisaalta on mielestäni aivan perusteltua vaatia lasta syömään tutun makuiset kasvikset lautaselta ennen pöydästä nousua, sillä usein syy syömättä jättämiseen tuntuu olevan kiire päästä jatkamaan leikkejä.

Kuulisin mielelläni myös muiden hyviä ideoita lasten kasvisten, marjojen ja hedelmien saannin lisäämiseksi.