Poikkeusoloissa yksin olemisesta tuli luksusta

Vaihtelin viestejä muutama päivä sitten erään kaverini kanssa. Jaoimme kokemuksiamme poikkeusoloarjesta. Totesimme molemmat, että arki on asettunut uusiin uomiin yllättävän hyvin, vaikka onkin välillä ikävä sitä tuttua normaalielämää. Kaveri kaipasi eniten kapakkailtoja. Itse totesin kaipaavani kaikkein eniten yksin olemista.

Poikkeusoloarki ei ole ihan optimaalista varmaan monessakaan perheessä. Ei myöskään meillä. Meidän on Veikon kanssa pakko vuorotella työntekoa, jotta molemmat saamme hoidettua pakolliset työtehtävät. Veikko kantaa yleensä päävastuun esikoisen koulutyöstä, kun minä teen töitä. Saamme hyvänä päivänä muutaman tunnin yhteistä työaikaa iltapäivällä, kun lapset leikkivät tai katselevat ruutua. Välipalan tai viimeistään päivällisen jälkeen vien lapset kunnolla ulkoilemaan. Tarvittaessa jatkan vielä työpäivää illalla lasten nukahdettua.

IMG_8313

Arjesta katoaa oma aika, kun työpaikalle on matkaa neljä askelta keittiöstä. Opettajan roolista täytyy vaihtaa parissa sekunnissa sujuvasti äidin rooliin – ja toisinpäin. Siinä on ollut totuttelemista. Vaikka sinänsä tykkään kotona työskentelystä, kaipaan kipeästi omilla lihaksilla kuljettuja työmatkoja, joiden aikana saan antaa ajatusten virrata vapaasti, eikä kukaan odota minulta mitään.

Nautin lasten kanssa puuhaamisesta ja olen tässäkin poikkeusarjessa yrittänyt panostaa siihen, että järjestän heille mielekästä tekemistä. Mielekkään tekemisen järjestäminen on myös välttämätöntä, jotta lapset eivät hypi iltaisin seinille.

Kuuntelen puolihuolimattomasti esikoisen loputonta selostusta kännykkäpelistä ja rauhoitan samalla pikkuveljen harmitusta siitä, kun juuri hänen tarvitsemansa legopalikka on isoveljen rakennelmassa kiinni. Vien lapset jalkapallokentälle, jonne esikoinen haluaa ehdottomasti, mutta kuopus ei missään nimessä. Lähdemme metsäretkelle, jonne kuopus haluaa ehdottomasti, mutta esikoinen ei missään nimessä. Taloyhtiömme pihalta löytyy usein ainakin hetkellinen sopu, mutta sielläkin lapset viihtyvät ilman aikuista vain hetkittäin. On tyhmää, kun ei saa leikkiä tavalliseen tapaan pihakaverien kanssa. Sana ”äiti” tulee lasten suusta ainakin 875 kertaa päivässä. Välillä täytyy mennä vessaan lukkojen taakse hengittelemään syvään.

IMG_8413

Lapset ovat meitä aikuisia kohtaan normaalia tarvitsevampia. He myös riitelevät ja kiukuttelevat paljon normaalia enemmän. Oma veli on välillä paras ystävä, välillä pahin vihollinen. En voi tietenkään syyttää heitä. On ihan ymmärrettävää, että korona-arki aiheuttaa myös lapsissa ristiriitaisia tunteita. Vaikka ymmärrän tämänhetkisen tilanteen, alati kuuluvat elämisen äänet rasittavat pääkoppaani. Rintaan tulee outo puristus, jos minun täytyy olla saatavilla päivät läpeensä. Kun koko perhe on kaikki päivät saman katon alla, yksin olemisesta tulee harvinaista luksusta.

Tiedän, ettei minulla olisi oikeastaan oikeutta edes valittaa. Olen liian hyväosainen. Kotona asuu kaksi vastuullista aikuista. Meillä on hyvä parisuhde ja lapsilla on turvallinen koti. Olemme pysyneet toistaiseksi terveinä, samoin lähisukulaisemme. Rahat ovat nyt vähän normaalia tiukemmalla, mutta voimme silti käydä lastaamassa kerran viikossa auton takakontillisen täyteen ruokaa Prismasta. Kadehdin tällä hetkellä kovasti maalla asuvia sisaruksiani isoine omine pihoineen, mutta meillä on onneksi kaupunkiasunnoksi suhteellisen tilava koti, jossa on mahdollista sulkea ovia, kun tarvitsee työrauhaa. Olen lisäksi käsittämättömän kiitollinen töistä vuodenvaihteessa saamistani vastamelukuulokkeista.

Ymmärrän, että siinä missä minua kuormittavat elämisen äänet, toisille korona-arki saattaa tarkoittaa piinallista hiljaisuutta. Samalla, kun monissa lapsiperheissä peräänkuulutetaan yksin oloa, monille korona-arki näyttäytyy hyvin yksinäisenä. Haasteet ovat eri ihmisillä erilaisia. On myös tärkeä pitää mielessä, että lasten ajoittain aika voimakaskin reagointi tähän poikkeukselliseen tilanteeseen on pohjimmiltaan hyvä asia. Turvallisessa kodissa lapset uskaltavat näyttää aidot tunteensa. Yritän olla itsellenikin armollinen. On ihan ok, että myös lapset näkevät vanhempiensa aidot tunteet – vaikeatkin tunteet kuuluvat elämään. Silti petyn itseeni joka kerta, kun puran lapsiini omaa stressiväsymystäni.

Kun pääsen ihan yksin lenkille, nautin. Hengitän syvään ja annan jalkojeni kuljettaa minua pitkin tuttuja lenkkireittejä. Toisinaan laitan napit korville ja kuuntelen keskeytyksettä mielenkiintoista podcastia, toisinaan taas kuuntelen hiljaisuutta, kevätlintujen laulua, omaa hengitystäni ja askelteni töminää. Ja kas, kun palaan kotiin, jaksan taas vastata hyvillä mielin lasteni tarpeisiin.

Vaikka lapsiperhearki onkin tällä hetkellä monella tavoin raskaampaa kuin normaalisti, on tämä poikkeustilanne myös laittanut asioita perspektiiviin. Kiitollisuus omasta elämästä on lisääntynyt. Kun illalla nauramme yhdessä Katto Kassisen hassuille edesottamuksille, tunnen sydämeni olevan täynnä rakkautta. Minun perheeni. Minun lapseni. Minun elämäni. Tässä ja nyt.

-Lilli G

IMG_8393

5 vinkkiä lapsiperheille poikkeustilaan

Varmasti muissakin perheissä mietitään nyt kuumeisesti, miten seuraavista viikoista selvitään. Niin myös meillä. Otimme lapset pois koulusta ja päivähoidosta itse asiassa jo viikonlopulta, koska kuopus on ollut kipeänä. Nyt koko perhe on yhtäkkiä kotona monta viikkoa. Aikuisten pitäisi saada hoidettua työt, koululaisen opiskelut. Lapsilla pitäisi olla riittävästi mielekästä tekemistä, jotta he eivät hyppisi seinille.

Meidän perheen vahvuus ei ole koskaan ollut etukäteissuunnittelu. Tällaisessa tilanteessa suunnittelemattomuus johtaa kuitenkin helposti epämääräiseen kellumiseen. Mistään ei oikein saa kiinni.  Olenkin todennut, että nyt on pakko suunnitella päivärytmiä siten, että kaikki pakollinen tulee hoidettua ilman kohtuutonta stressiä.

Alla on vinkkejä, miten ajattelimme meidän perheessä hoitaa tulevat viikot.

1. Selkeä päivärytmi lapsille

Me olemme alkaneet laatia lasten kanssa päiväohjelmaa, joka käydään aina läpi aamuisin. Näin lasten on helpompi hahmottaa, miten päivät rytmittyvät: Milloin on leikin aika, milloin ulkoilun, milloin koulutehtävien. Vastaavathan ovat käytössä päiväkodeissa ja kouluissakin. Vielä en voi kehua homman toimivan ihan moitteettomasti, mutta kovasti sitä kohti ollaan menossa.

Ekaluokkalaisen koulunkäynnistä pidämme huolta parhaamme mukaan. Lapsen itseohjautuvuus ei riitä tekemään tehtäviä yksin, joten silloin, kun lapsi tekee koulutehtäviä, toisen aikuisen pitää olla vieressä. Olemme lisäksi nyt sopineet, että isoveljen koulutehtävien aikana myös pikkuveli tekee tehtäviä, kuten harjoittelee kirjaimia ja numeroita. Kahden päivän kokeilujakson perusteella tämä vaikuttaa myönteisesti isoveljen keskittymiskykyyn.

Päivärytmi meidän perheessä näyttää nyt alkuvaiheessa jotakuinkin tältä:

Näyttökuva 2020-3-17 kello 14.13.23

Isommatkin lapset tarvitsevat tukea normaalia enemmän koulutehtävien tekemiseen nyt, kun heiltä vaaditaan koulun puolelta itseohjautuvuutta. Koulutehtävien tekemiselle on hyvä olla selkeä aika ja paikka. On koko perheen etu, jos päivän aikataulut ovat kaikilla tiedossa.

2. Selkeä päivärytmi myös aikuisille

Varmaan muissakin perheissä on tuttu ilmiö, että kun vanhempi alkaa tehdä keskittymistä vaativia töitä, lapsilla on yhtäkkiä hirveän tärkeää asiaa. Jatkuvat keskeytykset turhauttavat ja syövät työtehoa. 

Aikuisten jatkuva työskentely voi aiheuttaa lapsissa levottomuutta. Lasten kanssa kannattaa keskustella, milloin aikuisen on tärkeää saada olla rauhassa. Vastapainona työnteolle lasten pitää saada päivittäin myös aikuisen jakamatonta huomiota. Siksi omien työpäivien rajaaminen on tärkeää. 

Jos perheen molemmat aikuiset pyrkivät tekemään etätöitä, kannattaa päivä rytmittää siten, että molemmilla on vuorotellen mahdollisuus työskennellä keskeytyksettä. Kaikkein otollisinta työskentelyaikaa ovat hetket, jolloin lapset ulkoilevat. Silloin koti on hiljainen. Myös lasten ruutuaika on perinteisesti sellaista, jolloin lapset malttavat antaa aikuiselle keskittymisrauhan. Yritämme kuitenkin kynsin hampain pitää kiinni kohtuullisesta ruutuajasta. Äänikirjat toimivat onneksi aika hyvin meidän pojilla. 

Käytän itse paljon vastamelukuulokkeita kotona töitä tehdessäni. Ne vaimentavat terävimmän kärjen lasten äänistä ja helpottavat näin keskittymistä. Käytän muuten vastamelukuulokkeita usein myös lukiessani kotona kirjaa. Toimii. 

Päätimme, että heti, kun velvollisuudet kaupungissa sen mahdollistavat, karkaamme mökille. Vanhempieni mökillä on tilaa paljon enemmän kuin rivitaloneliössämme. Lisäksi maalla lapset perinteisesti viihtyvät pidempiä aikoja ulkona keskenään. Ehkä maaseudun rauha tekee myös hyvää päälle.

IMG-6667

3. Ruokahuollon suunnittelu

Koulu-, työpaikka- ja päiväkotiruokailuja alkaa arvostaa viimeistään silloin, kun koko perhe syö yhtäkkiä saman pöydän ääressä kaikki ateriat. Ruuanvalmistukseen kuluu paljon arvokasta työaikaa – ja rahaa. Säännöllisistä ruoka-ajoista kannattaa kuitenkin pitää kiinni. Ruokarytmi on päivärytmin perusta.

Ruokaa kannattaa tehdä kerralla paljon. Samalla vaivalla saa tehtyä useamman aterian. Kun tekee isoja annoksia, usein myös säästyy rahaa. (Soija)makaronilaatikko, kasvissosekeitto, kalakeitto ja kinkkukiusaus ovat hyviä esimerkkejä ruuista, jotka ovat riittoisia ja edullisia.

4. Riman laskeminen elämän eri osa-alueilla

Nyt ei ole ehkä otollisin hetki pyrkiä täydellisyyteen. Tämä on väliaikainen poikkeustilanne. Jos minulla ei olisi pieniä lapsia kotona, tämä etätyöjakso voisi olla jopa voimaannuttava. Nyt kuitenkin varaudun henkisesti siihen, ettei työteho ole koko ajan optimaalinen. Pyrin toisaalta myös hyväksymään sen, että tulen tulevina viikkoina tuijottamaan tietokoneen ruutua lasten läsnäollessa tavallista enemmän. Positiivisesti ajateltuna tämä lisää varmaan lasten luovuutta, kun he joutuvat kehittelemään omia leikkejä.

5. Hyvinvoinnista huolehtiminen

Olen itse ollut viime päivät jotenkin niin hämmentynyt tästä tilanteesta, että lenkille lähtö on ollut tavallista vaikeampaa. Päivät ovat kuluneet yrittäessä saada palettia kasaan omissa aivoissa.

Vaikka elämänrytmi on tulevina viikkoina erilainen kuin yleensä, kannattaa hyvinvointia tukevista rutiineista pitää kiinni. Kannattaa jatkaa mahdollisuuksien mukaan niiden asioiden tekemistä, jotka tuottavat mielihyvää. Soittaminen, laulaminen, musiikin kuuntelu, lukeminen, kehonpainoharjoittelu ja lenkkeily ovat hyviä esimerkkejä harrastuksista, joita voi tehdä kotoa käsin. Ne tarjoavat myös hyvää vastapainoa tälle (hallitulle?) kaaokselle, jota elämä tulee tarjoilemaan tulevina viikkoina. Treenin tai muiden harrastusten kanssa ei kannata kuitenkaan pingottaa. Kevyt treeni voi toimia kuormittavaa paremmin, jos on muilla elämän osa-alueilla kuormittunut olo.

Vaikka tämä vaihe tulee olemaan varmasti raskas, näen tässä myös mahdollisuuksia. Kerrankin on mahdollisuus viettää paljon aikaa oman perheen kesken. Kunhan kaikkien pää pysyy kasassa, tässä on kaikki mahdollisuudet lähentyä toistemme kanssa entisestään.

Tiedostan, että jokaisen perheen tilanne on erilainen. Lasten ikä vaikuttaa aika merkittävästi siihen, miten arki hoituu. On myös täysin eri tilanne kuin meillä, jos arkea pyörittää vain yksi aikuinen. Uskon kuitenkin, että kaikki hyötyvät nyt hyvästä suunnittelusta, oman perheen realiteetit huomioiden.

Viime kädessä minun täytyy muistaa olla kiitollinen. Vaikka olosuhteet työnteolle eivät ole nyt optimaaliset, minulla on kuitenkin päivätyö, jota pystyn tehdä myös poikkeustilan aikana. Miehenikin pystyy jatkamaan työntekoa, vaikka hänen tulotasonsa tippuukin peruuntuneiden keikkojen vuoksi. Otamme tänä keväänä jonkin verran taloudellisesti turpiin, mutta pärjäämme varmasti.

Voimia kaikille tähän erikoiseen elämänvaiheeseen!  Muistakaa pyytää apua, jos sitä tarvitsette. ❤

IMG-6650

 

Treenien järjestäminen yksin lapsen kanssa vaatii mielikuvitusta

Vietin reilun viikon kaksistaan 3,5-vuotiaan lapseni kanssa, kun puolet perheestämme hiihteli Ylläksen keväthangilla. Tiedossa oli kiireinen työviikko. Töiltä jäävän ajan halusin nauttia poikkeuksellisesta kahdenkeskisestä ajasta kuopuksen kanssa. Olen menossa juoksemaan puolimaratonin Helsinki Spring Marathonille lauantaina 13.4., joten halusin saada treenitunteja kuitenkin sisään mahdollisimman paljon. Päätin kerätä juoksukilometrejä viikkoon kaivelemalla treeniaikaa sieltä, mistä sitä oli mahdollista löytää. Sainkin lopulta ujutettua tähän poikkeukselliseen viikkoon reilun 60 kilometriä juoksua.

Lauantaina 23.4. oli ensimmäinen kahdenkeskinen päivämme. Lapsella oli aamupäivällä leikkitreffit naapurissa. Pääsin tekemään viikon kovan treenin ja lapsi sai leikkiä parhaan ystävänsä kanssa. Juoksin kiihtyvän 17 kilometrin lenkin (vauhdit 6:00-4:35 min/km). Treeni oli tehty ennen lounasaikaa ja ehdimme sen jälkeen vielä touhuta kaikenlaista kivaa.

Sunnuntaina oli Helsingin juoksijoiden InBody -mittaus ja Kestävyysliikkujan ravitsemus -luento (tästä kirjoitan blogiin lisää, kunhan ehdin). Lapsi viihtyi eväiden, lelujen ja lopulta Ryhmä Haun turvin luennolla. Olin varautunut hölkkäilemään 6 kilometriä kotiin juoksurattaiden kanssa, mutta lapsi nukahti kotimatkalla ja pääsin tekemään seurakarverini Vipen (a.k.a Boheemijuoksija) kanssa puolentoista tunnin peruskestävyyslenkin. Kilometrejä aurinkoisessa kevätsäässä kertyi 14.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tero Knuutila (Vauhtiskaala Oy) antaa palautetta InBody -mittauksesta. Kirjoitan mittauksesta ja Hanna-Mari Hannikaisen Kestävyysurheilijan ravitsemus -luennosta myöhemmin enemmän.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kunnon eväät ja riittävä määrä (isoveljen) leluja pitivät kuopuksen tyytyväisenä ravitsemusluennolla. Ryhmä Hau -kortin jouduin ottamaan käyttöön vasta aivan luennon loppupuolella.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Arjen sankari juoksureppu selässä ja yli 15 kg lisäpaino rattaissa. Baby Jogger Fit -rattaat ovat palvelleet hyvin jo 7 vuotta.

Viikonlopun hyvä kilometrisaldo antoi siimaa kiireiselle maanantaille. Pyöräilin 5 kilometrin työmatkat molempiin suuntiin, mutta en ehtinyt tehdä muuta. Puolikin tuntia pyöräilyä päivän aikana pitää aineenvaihdunnan käynnissä ja aivot virkeinä. Parempi sekin kuin ei mitään.

Tiistain otin juoksukilometrien keräilyn kannalta. Hölkkäilin aamulla viisi ja puoli kilometriä töihin. Olin merkinnyt liikuntatunnille ohjelmaan aamulenkin. Harvinaisen pienestä liikuntaryhmästäni puolet, eli neljä opiskelijaa lähtivät mukaani hölkkäämään, loput päättivät lenkkeillä kävellen. Juoksimme Töölönlahden ympäri ihanassa kevätauringossa kahdesti ja pituutta lenkille tuli yhteensä seitsemän kilometriä. Jos joskus voi saada nuorison innostumaan juoksusta, niin tällaisena kevätpäivänä! Reippailin vielä iltapäivällä kotiin, joten päiväkodille päästyäni juoksukilometrejä oli kertynyt yhteensä 18.

IMG-8072
Lenkkeiltiin lukiolaisten kanssa 7 kilometriä liikuntatunnin yhteydessä. Jos juoksukärpänen voi joskus puraista, niin tällaisena keväisenä aurinkoisena päivänä Töölönlahdella.

Keskiviikkoaamuna ehdin päiväkotiviennin jälkeen käydä tekemässä salitreenin. Tarkoitukseni oli hölkätä tämänkin päivän siirtymät, mutta onnistuin loukkaamaan salilla hieman pohjettani, joten vaihdoin suosiolla metroon. Olen oppinut kantapään kautta, että pikkuvaivat kannatta hoitaa heti kuntoon, joten päivän juoksukilometrit jäivät kahteen alkuverryttelykilometriin. Torstaina pohje ei enää vaivannut, joten juoksin hieman reippaampaa peruskestävyysvauhtia (5:30-5:15 min/km) töihin ja takaisin.

Jouduin perjantaina heräämään jo aamuyöllä tekemään töitä, koska viikon aikana tekemättömien töiden määrä oli kasautunut vähän turhan suureksi. Kun on kaksi vanhempaa jakamassa arkea, voi työpäiviä aina tarvittaessa pidentää, eikä rästejä jää niin helposti roikkumaan. Kuopuksen ryhmäperhepäiväkoti menee kiinni jo klo 16:30, mikä on armottoman aikaisin, jos pitäisi oppituntien, yo-valvontojen ja kokousten lomassa ehtiä tekemään myös suunnittelua ja arviointia. Olin perjantaina liian vähäisen unen vuoksi niin väsynyt, ettei treenaamaan ollut asiaa.

Lauantaikin jäi lepopäiväksi. Olin suunnitellut päiväunilenkin, mutta lapsi oli eri mieltä. Tällä kertaa minä annoin periksi, koska rehellisyyden nimissä tarvitsin itsekin päiväunet. Päivän reippailut koostuivat lähinnä 3-vuotiaan pyöräilyharjoituksista. Viikonlopun pitkän lenkin ehdin juosta myös sunnuntaina, kun muu perhe on palannut kotiin.

Juoksin 8 päivän aikana yhteensä 61 kilometriä. Vaikka kilometrejä kertyi ihan mukavasti, tehotreenejä en saanut tehtyä niin laadukkaasti kuin yleensä. Tehotreenit on helpompi tehdä silloin, kun ei tarvitse juosta kelloa vastaan, vaan voi keskittyä varsinaisen treenin lisäksi rauhassa laadukkaaseen alku- ja loppuverryttelyyn. Sen sijaan peruskestävyyskilometrejä oli suhteellisen helppo kerätä, koska omistan sekä juoksurattaat että hyvän juoksurepun. En myöskään aliarvioi arkiaktiivisuuden merkitystä kestävyyskunnolle. Kävimme joka päivä kuopuksen kanssa ulkoilemassa ja teimme myös kauppareissut ilman autoa.

Alla vielä terveiset treenikaveriltani, joka oppi muuten viikon aikana ajamaan polkupyörällä! ❤

-Lilli (Instagram: lilligronroos)

IMG_8122
Kevätsäät houkuttelivat harjoittelemaan pyörällä ajoa. Alle 2-vuotiaana aloitettu potkupyöräily on tehnyt tehtävänsä ja tasapaino polkupyöräilyynkin löytyi lopulta todella nopeasti.

 

 

Mitä naiseus merkitsee minulle?

Naistenpäivänä pohditaan usein naisen asemaa yhteiskunnassa. Aloin pohtia, miten naiseus on vaikuttanut omaan elämääni. Vaikka sekä lapsuudenkodissani että nykyisessä perheessäni minua on aina arvostettu ihmisenä sukupuolestani riippumatta, erityisesti äitiyden myötä olen alkanut pohtia paljon naiseuttani ja siihen liittyviä myyttejä löytääkseni tasapainon elämässäni.

Lapsuudenkodissani oli siinä mielessä vahvat sukupuoliroolit, että äitini oli kotona lasten kanssa kymmenen vuotta, ja isäni loi samaan aikaan uraa. Toisaalta äitini on myös opiskellut akateemisen tutkinnon ja hän on monella tapaa hyvin vahva nainen. Meidät on kasvatettu tasa-arvoisesti sukupuolesta riippumatta. Minulla on kaksi veljeä ja yksi sisko, ja meitä kaikkia on kannustettu samalla tavalla opiskelemaan ja tavoittelemaan asioita elämässä. Olen saanut kotoa vahvan itsetunnon ja uskon siihen, että voin saavuttaa elämässäni sellaisia asioita, joita haluan.

En koskaan ajatellut, että sukupuoleni määrittelisi sitä, mitä minusta tulee isona. Haaveilin liikunnanopettajan ammatista ja toteutin haaveeni liikuntapedagogiikan opiskelupaikasta kovalla työllä. En koe sukupuoleni olleen ratkaiseva tekijä opiskeluissa menestymisessä. Toisaalta samaistun jossain määrin mielikuvaan ”kympin tytöistä”, jotka puurtavat itsensä uuvuksiin, vaikka vähempikin riittäisi.

Parisuhteeni on aina ollut tasa-arvoinen. Eniten sukupuoliroolit ovat tulleet esiin siinä, että olen aika onneton perinteisissä ”miesten töissä”. Mieheni onkin vitsaillut, että meidän perheessä on yhteisiä töitä ja miesten töitä. Tämän myönnän suurella nöyryydellä.

Vahvimmin olen kokenut sukupuoliroolit silloin, kun perheeseemme syntyi vuonna 2012 ensimmäinen lapsi. Äitiys oli minulle hyvin luontevaa ja edelleen muistelen ensimmäistä vanhempainvapaavuottani elämäni seesteisimpänä aikana. Vauvakuplassa oli hyvä olla. Tehokas elämäntapani seurasi minua kuitenkin myös pienen lapsen äitinä. Sen sijaan, että olisin hipsutellut maidonhajuisena verkkareissa kaksiomme ahtaissa neliöissä, tapasin kavereitani kaupungilla ja kävin pitkillä lenkeillä vauvan kanssa. Nautin kiireettömyydestä ja siitä, että sain itse aikatauluttaa elämääni – toki vauvan rytmien ehdoilla. Mieheni opiskeli ja teki töitä sen verran, että pärjäsimme taloudellisesti. Hän oli myös hyvin osallistuva isä.

IMG-20120903-WA0000
Ensimmäisen raskauden ja lapsen syntymän aikaan olen kokenut naiseuteni kaikkein vahvimmin. Kuva: Fanni Oksanen Photography (2012)

Suurinta ristiriitaa naiseus on aiheuttanut minulle, kun menin takaisin töihin vuosi äidiksi tulemisen jälkeen. Siirryin äitiysloman jälkeen peruskoulusta lukion puolelle opettajaksi, joten uutta opittavaa oli paljon. Toisaalta oli ihana päästä käyttämään aivoja ja oppimaan uutta, toisaalta olisin kaikkein mieluiten jatkanut kiireetöntä elämää taaperon kanssa. Napanuora oli vielä hyvin tiukalla ja kaipasin sitä samaa seesteistä äitikuplaa, jossa olin elänyt edellisen vuoden. Uskon, että ristiriitaisen olon taustalla vaikuttivat vahvasti lapsuudenkotini roolimallit. Äitini oli valinnut kotiäitiyden uransa kustannuksella, mutta minun oli jo taloudellisestikin välttämätöntä jatkaa työntekoa pian lapsen saamisen jälkeen.

Tunsin ensimmäisinä työvuosinani lasten saannin jälkeen jäätävää riittämättömyyttä joka suuntaan. Aina kun töissä meni pidempään, tunsin olevani huono äiti. Toisaalta minulla oli jatkuvasti sellainen olo, että työaikaa olisi pitänyt repiä jostakin lisää. Musiikkialalla työskentelevän mieheni viikonloppukeikkailu ei yhtään helpottanut tilannetta, koska en pystynyt juurikaan tekemään rästitöitä viikonloppuisin. Vaikka mieheni pyrki ottamaan roolia kotona ja saimme lisäksi runsaasti hoitoapua mieheni äidiltä, kannoin sisälläni myyttiä kaikkivoipaisesta äitihahmosta.

Äitiys on ollut minulle monella tapaa hyvin luontevaa. Olen rakastunut molempiin lapsiini korviani myöten ensiparkaisuista lähtien. En koe olevani perinteisessä mielessä kovin naisellinen nainen, mutta äitiys on vahvistanut naiseuden kokemustani. Silti olen käynyt paljon keskustelua itseni (ja muiden) kanssa siitä, millainen on hyvä äiti. Haluan olla paras mahdollinen äiti lapsilleni, mutta samalla minun on täytynyt myöntää, että en ole se pullantuoksuinen kotiäiti, joka jää mielummin leikkimään lasten kanssa legoilla kuin lähtee lenkille. Minun on täytynyt opetella, että äitiys ei ole suoritus, vaan se tulee osaksi elämää. Jokainen perhe hakee itse omannäköisensä tavan olla perhe.

Koen viimein löytäneeni jonkinlaisen mielenrauhan. Mieheni nauttii minua enemmän kotona olosta, joten olemme heittäneet sukupuolirooleja romukoppaan ja alkaneet miettiä, miten meidän perheessä asiat sujuisivat parhaalla mahdollisella tavalla niin, että kaikki ovat tyytyväisiä. Uskon, että olemme pikkuhiljaa löytämässä tasapainon.

Samalla, kun olen kyseenalaistanut päänsisäisen äitimyytin, minussa on herännyt suorastaan vimma toteuttaa unelmiani. Olen alkanut pitkän tauon jälkeen treenata tavoitteellisemmin. Vaikka säännöllinen harjoittelu vie paljon aikaa ja energiaa, se myös laskee stressitasojani ja lisää merkittävästi hyvinvointiani. Toteutin myös viime vuonna pitkäaikaisen haaveeni opiskella pilatesohjaajaksi, ja olen pian vuoden ajan ohjannut itsenäisenä ammatinharjoittajana pilatestunteja.

lilli g-39
Säännöllinen harjoittelu on minulle elinehto, enkä ole valmis luopumaan siitä ruuhkavuosien varjolla. Kuva: Pekka Lintusaari Photography & Video

Blogin kirjoittamisestakin olen haaveillut pitkään, mutta jokin sisäinen ääni on sanonut, että se olisi noloa. Viime kesänä heitin tämänkin sisäisen äänen romukoppaan, ja aloin kirjoittaa. On ihanaa ja todella voimaannuttavaa saada palautetta blogiteksteistä, mutta samalla tiedostan, että kirjoitan myös itseäni varten. Olen aina nauttinut kirjoittamisesta ja blogi tarjoaa kanavan toteuttaa kirjoittamisen tarvetta.

Koen, että naisiin ja miehiin vanhempina suhtaudutaan edelleen eri tavoin. Kun perheellinen mies tavoittelee unelmiaan, toteuttaa haaveitaan ja etenee urallaan, hänet nähdään menestyjänä ja hän saa osakseen ihailua. Perheellinen nainen joutuu edelleen perustelemaan valintojaan enemmän, jos ne eivät istu perinteisiin sukupuolirooleihin. Toisaalta en ole lopulta aivan varma siitä, olenko oikeasti saanut kovinkaan paljon kritiikkiä tavastani olla pienten lasten äiti, vai ovatko ristiriidat olleet lähinnä osa omaa päänsisäistä kasvuprosessiani.

Olen ylpeä siitä, että voin olla samaan aikaan vahva ja kunnianhimoinen mutta herkkä ja äidillinen nainen. Piirteet eivät sulje toisiaan pois, vaan voivat kietoutua luontevalla tavalla yhteen.

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

-Lilli G (Ig: lilligronroos)