Luonnon leikkikenttä tukee taaperon kehitystä

Taannoinen kirjoitukseni lasten liikunnasta herätti paljon keskustelua. Moni komppasi minua. Toisaalta kävin myös tärkeää keskustelua siitä, miten vaikea voi olla ymmärtää sellaisten perheiden todellisuutta, joissa voimavarat ovat syystä tai toisesta vähissä, eikä apua ole riittävästi saatavilla. Yhteiskunta asettaa meille vanhemmille nykyään monenlaisia paineita ja monien näkemys hyvästä vanhemmuudesta on aika vaativa. Jos voimavarat ovat vähissä, eikä apujoukkoja ole lähettyvillä, on mielestäni tärkeää löytää sopivaa armollisuutta myös fyysisen aktiivisuuden suositusten noudattamiseen. Päivittäinen ulkoilu tekee kuitenkin elämäntilanteesta riippumatta hyvää niin lapsille kuin aikuisillekin. Luonto hoitaa kehoa ja mieltä. Blogiani jo pitkään seurannut Lotta Katajapuu tuli vierailevaksi kirjoittajaksi blogiini kertomaan taaperoikäisten lasten fyysisestä aktiivisuudesta. Moni Lotan mainitsema asia pätee myös vanhempien lasten kanssa. Kuten Lotan tekstistä käy ilmi, lopulta aika yksinkertaisilla asioilla voi tukea lapsen fyysistä aktiivisuutta, motorista kehitystä ja luontosuhdetta. Tästä eteenpäin tämä blogi on Lotan kirjoittama.

Lilli kirjoitti jokin aika sitten lapsen oikeudesta riittävään fyysiseen aktiivisuuteen. Me aikuisethan olemme usein niitä, jotka estämme tai mahdollistamme lasten fyysisen aktiivisuuden. Me annamme esimerkin teoillamme ja puheillamme ja ensimmäiset ikävuodet ovat omimpiaan terveellisten elintapojen omaksumiselle. Kirjoitan tätä tekstiä ennen kaikkea kahden liikkuvaisen pojan äitinä ja luontoliikkujana mutta myös terveydenhoitajana ja terveys- ja liikunta-alan YAMK-opiskelijana. Toivon ainakin, että olemme puolisoni kanssa saaneet tartutettua lapsiimme aktiivisen ja luonnossa liikkumista arvostavan elämän mallin.

Hypätäänpä hetkeksi taaperon kumppareihin: 1–3- vuotiaille ei ole yleensä vielä ohjattua liikuntaa eikä mielestäni pidäkään olla. Tämä ikä on merkittävä vaihe kehityksen, tunnesäätelytaitojen ja oppimisen kannalta ja fyysinen aktiivisuus oiva keino avittaa näitä. Taaperot ovat rohkeita tutkimusmatkailijoita ja samalla, kun opastamme pienokaisiamme liikkujiksi, omakin fyysinen aktiivisuus usein lisääntyy ja näin ollen hyvinvointi vahvistuu. Tähän kun lisätään luontoelementit, ollaan jo hyvällä polulla! Taaperoikäisen kehitys on hyvin kokonaisvaltaista ja kaikki aistit ovat jatkuvasti valppaina. Mikä olisikaan siis parempi paikka mahdollistaa taaperolle monipuolisia ärsykkeitä kuin luonnossa liikkuminen?

Luonto liikuttaa ja lisää hyvinvointia

Kun puhun tässä yhteydessä liikunnasta, tarkoitan kaikkea aktiivista liikkumista, sitähän lapsi tekee, kun hänelle vain annetaan siihen mahdollisuus. En siis ajattele, että taaperon pitäisi liikkua tavoitteellisesti, kunhan päivittäin saa toteuttaa itseään ja harjoitella taitoja. Karkeamotoriset taidot pääsevät vahvistumaan epätasaisilla alustoilla liikkuessa; kantojen ja lumikasojen päälle kiivetessä tai suuren kuusen alle mönkiessä. Vastustuskyky lisääntyy, kun pienet sormet tutkivat sammalmättäitä, kuralätäköitä ja poimivat marjoja suoraan metsästä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että luonnossa enemmän aikaa viettävillä ihmisillä on pienempi riski mm. astmaan ja allergioihin (Lähde: Suomalainen Green Care-tietokortti, https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/546398/GreenCare_tietokortti_3_tulostus.pdf?sequence=1&isAllowed=y, viitattu 16.3.21 ). 

Vanhemman ja lapsen vuorovaikutus ei voi olla lisääntymättä, kun he yhdessä ihmettelevät muurahaisten taitoja, sammakonkutua, kasvimaan satoa, purojen virtausta tai eläinten jälkiä lumella. Ulkona liikkuminen ja oleilu rytmittää päivää ja pidentää yöunta (Lähde: Söderström ym. 2013. the quality on the outdoor environment influences childrens health. https://doi.org/10.1111/apa.12047, viitattu 16.3.2021). Ja täytyy muistaa, että taapero saattaa väsähtää nopeastikin, joka päivä ei tarvitse olla koko ajan menossa. Opit tunnistamaan lapsesi vireystilan, kun yhdessä touhuatte. Ruokakin maistuu usein paremmin, kun fyysisen aktiivisuuden lisääntyessä energiankulutus kasvaa. Muista siis ottaa myös välillä eväät mukaan vaikka retkeilisitte vain omalla takapihalla. Kun ruokailu tapahtuu erilaisessa ympäristössä, taapero saattaa innostua kokeilemaan uusia makujakin!

Luontokontakteja ympäri vuoden

Luonto on lähes kaikkien saavutettavissa. Metsät, pellot ja rantakalliot tuovat rajattomat mahdollisuudet taaperon tutkimusmatkoille ja urbaaneimmistakin ympäristöistä löytyy puistoja ja viheralueita, lampia, jokia, merenrantoja, ja puutarhapalstoja, kerrostalojen sisäpihojen hiekkalaatikoita ja pensaikkoja sekä kiipeilypuita. Kesällä liikkuminen ja ulos lähteminen on toki helpompaa koska omia taitoja harjoittelevan, kaiken tahtovan taaperon pukeminen on usein nopeampi toimenpide. Suosittelen kuitenkin hankkimaan hyvät vaatteet itselle ja lapselle erilaisiin sääoloihin, jolloin ulkoilu on mukavaa. 

Syksyn tullen kannattaa taaperonkin kanssa käydä tutkimassa metsän antimia, heitellä värikkäitä lehtiä ja loiskia kuralätäköissä. Ensilumi on lapsille usein riemun aihe ja vanhempikin voi innostua metsästämään lumihiutaleita kielelleen. Kun lunta ja pakkasta saadaan enemmän, kannattaa taaperoa kannustaa kiipeämään lumikasoihin, tekemään lumienkeleitä ja hiihtämisen alkeisiin voi myös tutustua tasaisella ladulla. 

Kevään tullen luonto herää ja tarjoaa taas paljon ihmeteltävää koko perheelle. Keväisistä puutarhatöistä löytyy pienille sormille sopivia puuhia ja kuinka ihanaa onkaan vaihtaa talvikengät kevyempiin! Potkupyörä on aivan loistava peli tasapainon harjoittamiseen ja tuo pikkuiselle uusia liikkumisen elementtejä. Vanhempikin pääsee jo hieman pidemmälle kävelylenkille, kun taapero potkuttelee vauhdikkaasti. Tärkeää kaikessa taaperon taitojen harjoittamisessa on toki huolehtia turvallisuudesta mutta liikaa ei saa rajoittaa tai tehdä puolesta. Kun taapero saa onnistumisen kokemuksia, haluaa hän kokeilla uudestaankin ja itsetunto vahvistuu. Kaikki siis voittavat. 

Ja ei kun pihalle!

Kuvat: Lotta Katajapuun kotialbumi.

Suunnistamassa Lasten rasteilla Herttoniemessä

Tiesitkö, että Helsingin Paloheinästä, Pirkkolasta, Lauttasaaresta, Laaksosta, Herttoniemestä, Kivikosta ja Uutelasta löytyy toukokuun loppun asti 1,5-2 kilometrin pituiset suunnistusradat lapsille? Kartat pystyy tulostamaan Helsingin Suunnistajien nettisivuilta, tai vaihtoehtoisesti karttoja voi tarkastella älylaitteen näytöltä. Reitit ovat helppokulkuisia ja mittakaava (1:5000) helposti hahmotettava. Kävimme viikonloppuna testaamassa koko perheen voimin Herttoniemen  suunnistusradan.

Neljä- ja seitsemänvuotiaiden lasteni suunnistuskokemus on tähän mennessä rajoittunut lähinnä pääsiäismunajahtiin omassa kodissa. Kun ehdotin pojille suunnistamista metsässä, ei innostus ollut varsinaisesti käsin kosketeltava (vaikka pääsiäismunajahti onkin ollut joka vuosi menestys). Yritin näyttää pojille opastusvideoita, joita Helsingin Suunnistajat ovat tuottaneet Youtubeen ja Veikko yritti saada pojat motivoitumaan karttamerkeistä. Ei kiinnostanut. Minulla oli kuitenkin vahva tunne, että pojat innostuisivat, kunhan vain saisimme heidät paikan päälle. Vedimme esiin lähes varman kortin: Eväsretki toimii aina.

Suunnistusradoista lähinnä meidän kotia on Herttoniemen liikuntapuistosta (Siilikuja 1) lähtevä rata. Sinne on meiltä helppokulkuisinta pyöräilyreittiä matkaa tasan kolme kilometriä. Tulostin mustavalkokartat, koska meillä ei ole väritulostinta. Ne saivat kelvata. Perheen miesväki hyppäsi pyörien selkään, minä juoksin. Olemme todenneet, että etenkin vilkkaammilla pyöräilyreiteillä on turvallista, jos toinen aikuinen kulkee jalan ja ohjailee välillä kädestä pitäen pyöräilevää kuopusta. Minulle tämä järjestely sopii vallan mainiosti, koska saan samalla keräiltyä juoksukilometrejä.

Aloitimme suunnistusretkemme olennaisesta, eli eväiden syömisestä. Samalla tutkailimme karttoja ja opetimme lapsille karttamerkkejä. Harjoittelimme myös kartan suuntausta. Herttoniemen liikuntapuisto on oikeastaan aika oiva paikka harjoitella kartanlukua, koska ympäriltä löytyy helposti tunnistettavat juoksurata ja tenniskenttä, sekä useampia rakennuksia ja erikokoisia teitä ja polkuja. Korkeuskäyriä on helppo havainnollistaa juoksuradan reunalta alkavan ison mäen avulla.

Ekaluokkalainen sai nopeasti homman jujusta kiinni. Kun kartan suuntaamisessa vähän auttoi, hän alkoi rohkeasti etsiä reittivaihtoehtoja. Rastit olivat sopivan matkan päässä toisistaan. Ei liian helposti saavutettavissa, mutta kuitenkin niin lähellä, että mielenkiinto rastien välillä säilyi.

 

Kuopuksella meinasi revetä pelihousut jo matkan alkumetreillä. On ikävää olla ikuinen kakkonen kolme vuotta isomman isoveljen rinnalla. Esikoista puolestaan alkoi aika nopeasti ärsyttää se, että pikkuveli hidasti hänen etenemistään. Ajatus leppoisasta iltapäiväseikkailusta luonnossa koko perheen kesken ei vain toiminut. Yritimme aikamme tasapainoilla lasten erilaisten toiveiden välimaastossa, kunnes päädyimme radan puolivälissä jakautumaan. Minä jatkoin esikoisen kanssa juosten, Veikko ja kuopus tulivat omaa tahtiaan perässä. Molemmat lapset saivat löytää rastit itse, kun kilpailuasetelma poistui.

Oli ihanaa juosta esikoisen kanssa yhdessä pitkin polkuja, havainnoida maastoa ja hihkua ilosta, kun rasti toisensa jälkeen löytyi. Välillä pysähdyimme hyvän kiipeilypuun luokse hetkeksi, välillä jäimme vain istumaan ja ihailemaan keväistä metsää. Rakastan sitä, kun näen että lapsi nauttii luonnosta. Ehkä vielä enemmän rakastan sitä, kun näen että lapsi nauttii liikunnasta. Tässä yhdistyivät molemmat asiat parhaalla mahdollisella tavalla.

Kun olimme löytäneet kahdeksannen ja samalla viimeisen rastin, jäimme vakoilupuuhiin odottamaan Veikon ja kuopuksen saapumista. Vaikka etenemisvauhtimme esikoisen kanssa oli ollut kova, olimme jääneet matkan varrelle fiilistelemään mitä milloinkin sen verran monta kertaa, että muu perhe saapui pian meidän perässä. Annoimme lasten vielä jäädä leikkimään vähäksi aikaa metsään. Istuin avokalliolla, katsoin kaukana edessä siintävää auringossa kimmeltävää merta ja hengitin syvään. Viime viikolla päässä ja rinnassa jyskyttänyt kova stressi oli tipotiessään.

Mainiota, että Helsingin Suunnistajat tarjoaa tällaisen ilmaisen palvelun lapsiperheille. Toivon, että mahdollisimman moni muukin helsinkiläisperhe hyödyntää mahdollisuutta. Luonto on nyt parhaimmillaan ja suunnistaminen oli ainakin meidän lapsille todella palkitsevaa puuhaa. Innostuimme lajista niin paljon, että aiomme lähteä pian tutustumaan myös muihin ratoihin, ehkä seuraavaksi Uutelaan. Tiedä, vaikka meistä tulisi tulevaisuudessa iltarastien vakikävijöitä. Meidän tiimissä on potentiaalia.

-Lilli G (tule seuaamaan minua Instagramiin, olen siellä nimimerkillä lilligronroos)